Ergonomiset potilassiirrot hoitotyössä
Sosiaali- ja terveysala
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu eri toimintaympäristöissä työskenteleville hoitotyön tekijöille.
Maksimiryhmäkoko on 15 osallistujaa.
Mitä saat
Ikääntyvien ja muiden apua tarvitsevien määrä kasvaa jatkuvasti ja yhä huonokuntoisempia ihmisiä hoidetaan kotona.
Potilaiden nostaminen ja siirtäminen ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä.
Työhön liittyvien tapaturmien määrä on terveydenhuollossa 34 prosenttia suurempi kuin keskimäärin muilla aloilla EU:ssa.
Kuormittavinta työ on terveyskeskusten vuodeosastoilla, kotipalvelussa ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä.
Erityisesti yläraaja- ja niskaongelmat vaivaavat monia hoitotyön tekijöitä. Ergonomiakoulutuksella ja oikeanlaisilla apuvälineillä voidaan hoitajien kuormitusta merkittävästi vähentää.
Samalla parannetaan heidän työhyvinvointiaan ja edellytyksiään pysyä terveenä ja hyväkuntoisena eläkeikään asti.
Koulutuksen tavoitteena on työ- ja potilasturvallisuuden lisääminen potilaiden liikkumisen ja siirtymisten avustamisessa. Opit mm. tunnistamaan ja edistämään potilaan toimintakykyä ja omatoimisuutta sekä potilasturvallisuutta ja omaa työturvallisuutta edistäviä siirtotapoja.
Hakeutuminen
Koulutukset toteutetaan sopimuksen mukaan.
Koulutuksen hinta on 1650 € (+ alv 24%) / ryhmä yht. 2046 €
Hinta sisältää opiskelumateriaalin sähköisessä muodossa ja kouluttajan matkakustannukset Seinäjoella. Matkakustannukset Seinäjoen ulkopuolelle lisätään hintaan.
- Tuki- ja liikuntaelinten kuormitustekijät hoitotyössä
- Potilaan toimintakyvyn ja voimavarojen arviointi ja niiden edistäminen
- Oman kehon hallinta ja luonnolliset liikemallit
- Vuoteessa siirtämiset
- Avustaminen makuulta istumaan ja seisomaan
- Pyörä- ja suihkutuoliin siirtämiset
- Erityistilanteissa avustaminen
- Työpaikan omien ergonomisten tilanteiden analysointi
Koulutusta edeltää ennakkotehtävä, jossa raportoidaan työpaikan omista haastavista tilanteista ja mahdollisista ergonomisista puutteista.
Koulutukseen sisältyy teoriaopetuksen lisäksi käytännön harjoituksia, keskusteluja ja ryhmätöitä.
Jos osallistujat voisivat videoida työpaikalla toistensa työskentelyä, olisi heidän mahdollista tehdä analyysiä ja havainnointia ennen seuraavaa opetuskertaa.
Koulutuksen kesto on yhdeksän tuntia ja se toteutetaan kolmessa kolmen tunnin jaksossa, joiden välillä on muutamia viikkoja, jolloin opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oppimaansa.
Huom. vähintään kuuden tunnin koulutuksesta / hlö / vuosi voi saada koulutusvähennyksen edellyttäen, että koulutus sisältyy yrityksen kirjalliseen koulutussuunnitelmaan.
1650 €