Tyytyväiset opiskelijat: TUVA antaa aikaa ja keinoja löytää itsensä

Kiira Piikkilä (16) ja Josefiina Lassila (17) opiskelivat lukuvuoden ajan TUVA-opintoja. Päiväkoti-iästä alkaen Kiira ja Josefiina ovat olleet kavereita mutta TUVAssa tapaaminen oli kuitenkin yllätys.

Kuvassa nuoret TUVA-opiskelijat Kiira ja Josefiina keltaisissa paidoissa.

Kiira Piikkilä (16) ja Josefiina Lassila (17) opiskelivat lukuvuoden ajan TUVA-opintoja. Päiväkoti-iästä alkaen Kiira ja Josefiina ovat olleet kavereita mutta TUVAssa tapaaminen oli kuitenkin yllätys.

– 9-luokalla en tiennyt, minne haluaisin. Minulle oli tärkeää vain valmistua yläkoulusta. Tarvitsin lisää aikaa jatkon mietintään, kun ajatuksissa pyörivät niin autoala, hiusala kuin kasvatusalakin, kertoo Kiira, joka oli 9-luokalla aktiivinen tukioppilastoiminnassa.

Josefiina halusi lähihoitajaksi tai perustason ensihoitajaksi ja TUVA oli vasta kolmannella hakusijalla.

– Eka viikon aikana huomasin, että tämä oli oikea ratkaisu. Kaipasin välivuotta. Nyt on oikeasti saanut miettiä jatkoa avarakatseisemmin, Josefiina kertoo.

Lukihäiriö vaikuttaa

Kummallakin nuorella on todettu lukihäiriö. He kertovat, kuinka tieto lukihäiriöstä tavallaan helpotti mutta kielten opiskeluun se vaikuttaa.

Kuvassa TUVA-opiskelijat Josefiina ja Kiira opiskelutiloissa keltaieksi maalatun seinän edustalla keltaisissa TUVA-paidoissaan.

Josefiina ja Kiira ovat tyytyväisiä TUVA-vuoteen. Suunta on nyt selvillä.

– Me opiskellaan YTO-englanti. Ruotsin ja englannin opettaja Arto Kalliokoski tulee lukiolta ja osaa tiivistää ne tärkeimmät jutut. Ymmärrän englantia paljon paremmin, kuvailevat Kiira ja Josefiina.

Tutustutaan ammattiopintoihin

TUVAn opiskelijat tutustuvat ammatilliseen koulutukseen eri kouluissa: Sedun eri kampuksiin ja aloihin, Etelä-Pohjanmaan Opiston tarjontaan, STEP-koulutukseen Lapualla ja Ammattiopiston Vuoksin opintoihin Kauhajoella.

Tunnusomaista TUVA-opinnoille on nuorten mielestä se, että viikoittain tulee uusia opiskelijoita. Liike on jatkuvaa.

YTO-aineista Kiira ja Josefiina ovat TUVAssa ehtineet opiskella englannin lisäksi taidetta ja luovaa ilmaisua, kemiaa, liikuntaa ja terveystietoa, yhteiskunnassa ja kansalaisena toimimisen kokonaisuuden. Molemmat ovat myös suorittaneet digipassin.

Lapualla koulu tuntui kodikkaalta. Tuli sellainen olo, että kuulun tänne. Ja asuntolakin vaikutti siltä, että täällä voisin asua.

Kiira Piikkilä ja Josefiina Lassila

Molemmille jäi positiivinen fiilis pääsykokeista lastenhoitajakoulutukseen. Polku eteenpäin taitaa olla nuorilla edelleen yhteinen.

Kosketus työelämään

Josefiina kertoo työskennelleensä ensin syksyllä kolmen viikon ajan päiväkodissa, keväällä neljä kuukautta ryhmiksessä (päiväkodin ja perhepäivähoidon yhdistävä hoitopaikka).

– Työpaikka pitää hakea itse, Josefiina toteaa.

Kiira puolestaan työskenteli alakoulussa syksyllä, ja uudelleen keväällä kuukauden verran ja vielä toisen kuukauden päiväkodissa. Kesän ajan Josefiina toimii leiriohjaajana mm. sporttisleirillä. Kiira sen sijaan viettää rentoa kesää ilman kesätöitä.

Kuvassa TUVA-opiskelijat Josefiina ja Kiira nauraa tirskuvat toisilleen.

– Aion elää hetkessä, vietän aikaa kavereiden kanssa ja lähden ainakin festareille SolarSoundiin, Kiira suunnittelee.

Hyvää TUVAssa

  • Tänne on helppo tulla.
  • Matalan kynnyksen paikka. Täällä ei tarvitse jännittää.
  • TUVAsta voi lähteä, kun ratkaisu on valmis.
  • Opiskelu on rentoa, TUVAlta ei tule läksyjä.
  • Jokaisella oma lukujärjestys, oma polku, HOKS (henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma)
  • Täällä jaksaa keskittyä.
  • Opiskelijalla on itsenäistä päätösvaltaa.
  • Kokeita korotusaineista.

Parasta TUVAssa

  • koko aika ja työelämäjakso
  • tutustuminen eri aloihin
  • tutustuminen eri ihmisiin
  • TUVAsta on löytynyt kavereita. Koko ryhmänä ei tehdä asioita vaan meillä on eri ryhmät.
  • opettajat ”Ei voi takertua mutta opettajista on tullut tosi läheisiä” (Kiira)
  • ”Haikeaa lähteä mutta haluan ammatin” (Josefiina)

Jaa: