Tuhansien osaajien tarina
Sedun kampukset
Tarinat
Asiantuntijat äänessä, Opiskelijat, Yritykset
Uutiset
05.09.2023
Kauhajokinen Terhi Jyllilä valittiin Sedussa vuoden yrittäjyysopiskelijaksi
-Yrittäjäpäivänä on palkittu perinteisesti yksi Sedun opiskelija, jota opettajat ovat esittäneet. Vuoden 2023 yrittäjyysopiskelijaksi valittiin Terhi Jyllilä Kauhajoelta, kertoo Sedun vararehtori Hellevi Lassila. Jyllilä on jatkanut vahvasti itsensä kehittämistä Sedun eläintenhoidon ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen. Hän on kehittänyt omaa koirakoulutusyritystään järjestelmällisesti sekä opintojen aikana että sen jälkeen.
31.08.2023
Sedu osallistuu poikkeusolojen varautumisharjoitukseen
Sedu osallistuu ensi viikolla järjestettävään Etelä-Pohjanmaa 23 paikallispuolustusharjoitukseen ja pääsee näin harjoittelemaan viranomaisyhteistyötä vaikuttavassa mittakaavassa. Harjoituksen case-tilanteet palvelevat varautumistamme mahdollisiin yhteiskunnan häiriötilanteisiin.
25.08.2023
Onnea tutkintotodistuksesta elokuussa
Sedussa tutkintotodistuksia myönnetään kahdesti joka kuukausi (paitsi heinäkuussa). Jokainen tutkintonsa valmiiksi saanut opiskelija on merkkihenkilö. Elokuussa on juhlittu monella kampuksella. Onnea tutkinttodistuksen saajille!
23.08.2023
Virtuaalinen museokierros poistaa esteellisyyden haasteita
Saga Care Lakeudenlinnan asumisyksikön asukkaat kerääntyvät istumaan ruokailutilaan suuren näytön eteen. Alkamassa on museokierros Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa. Museonhoitaja Minna Heinonen esittelee museon Mihinä me ollahan? –näyttelyn kohteita apunaan mobiilivaunu, jonka kierroksen toteuttaja, Sedun Uutta tekniikkaa sosiaali- ja terveysalalle -hanke, on hankkinut. Tekniikka mahdollistaa reaaliaikaisen kuvan museolta ja asukkaat pääsevät virtuaaliselle kierrokselle poistumatta Lakeudenlinnan tiloista.
18.08.2023
Sedu ja Härmän Liikenne Oy sopivat kumppanuudesta
Kumppanuussopimuksella sovittiin pitkäjänteisestä ja tavoitteellisesta yhteistyöstä Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun ja Härmän Liikenne Oy:n välillä. Sopimuksen allekirjoittivat vararehtori Hellevi Lassila ja toimitusjohtaja Sami Heinimäki.
Sopimus painottuu työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen niin koulutussopimuksella kuin oppisopimuksella. Lisäksi Sedu tarjoaa kumppaniorganisaatiolle palveluitaan kokonaisvaltaisesti ja järjestää mm. työpaikkaohjaajakoulutuksia.
Tapahtumat
26.09.2023 klo 09:00
Sedu mukana Alihankinta-messuilla
Sedu – Yritysten osaamisen kehittämisen kumppani Tule osastollemme C950, niin kerromme sinulle, miten voimme auttaa kehittämään yritystäsi esim. -kansainväliset työvoimapalvelut mm. kielikoulutukset –rekrytoinnin tukipalvelut -yrityksen osaamisen kehittäminen Lisätietoja Juha-Pekka Hietala p. 0406807533
28.09.2023 klo 14:00
Tulevaisuuden suunnat -seminaari
Tervetuloa VeRa-hankkeen (vetovoimaa ruokapalvelualalle) -päätösseminaariin!Seminaari on maksuton. Ohjelmassa Aiheina Tarjoiluina mocktaileja ja pikkupurtavaa. Ilmoittautuminen Ilmoittaudu mukaan 22.9. mennessä. Lisätietoja paivi.polkky@seamk.fiminna.luomanen@sedu.fi
12.10.2023 klo 09:00
Sedu mukana KoneAgriassa
SEDU – parasta maaseudun ammattilaiselle Vahvista osaamista tai vaihda uudelle uralle! Sedu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia maatalouden, maarakennuksen, metsäalan ja logistiikan ammattilaisille. Opiskele tutkinto, tutkinnon osa tai vahvista osaamistasi lisäkoulutuksissa. Tule osastollemme C231, keskustellaan lisää! Samalla voit osallistua 100 € S-lahjakortin arvontaan.