Valmistautuminen Taitaja-kisoihin vauhditti Vesa Heikkisen valmistumista

Ylistarolainen Vesa Heikkinen opiskelee liiketoiminnan perustutkintoa 2. vuotta. Tällä viikolla hän kisaa Taitaja2023-tapahtumassa ammattitaidon SM-mitaleista lajinaan taloushallinto. Toukokuun lopussa hän valmistuu merkonomiksi.

Heikkinen on opiskellut liiketoiminnan perustutkinnon sekä 12 opintopistettä SeAMK:n väyläopintoja 2 vuodessa.

Ylistarolainen Vesa Heikkinen opiskelee liiketoiminnan perustutkintoa 2. vuotta. Tällä viikolla hän kisaa Taitaja2023-tapahtumassa ammattitaidon SM-mitaleista lajinaan taloushallinto. Toukokuun lopussa hän valmistuu merkonomiksi.

Heikkinen on opiskellut liiketoiminnan perustutkinnon sekä 12 opintopistettä SeAMK:n väyläopintoja 2 vuodessa.

– Olen tähdännyt koko ajan taloushallinnon opintoihin. Yläasteen lopussa mietin, että laitanko yhteishaussa ykkösvalinnaksi lukion. Laitoin kuitenkin merkonomiopinnot ensimmäiseksi, enkä ole valintaani katunut, Heikkinen toteaa.

Taitajasta ja työssäoppimisjaksolta lisävauhtia opintoihin

Heikkinen on opiskellut keskimääräistä rivakammassa tahdissa, eikä vauhti nuoren ammattilaisen päätä edes huimaa.
– Tykkään työskennellä numeroiden parissa ja ratkaista erilaisia ongelmia ja haasteita. Ratkaisujen löytäminen on palkitsevinta. Mielestäni taloushallinnon koulutuksesta saa todella hyvän pohjan kaikkeen tekemiseen ja yrittämiseen.

– Talven aikana olen treenannut monipuolisesti taloushallinnon eri osa-alueita – kirjanpitoa, laskutusta, palkanlaskentaa ja reskontraa. Tutkimalla ja opiskelemalla lisää löytää vastauksia. Opiskelu- ja työkavereilta sekä Sedun taloushallinnon opettajilta on voinut aina kysyä lisää.
– Esimerkiksi palkanlaskentaan liittyvät tutkinnonosa meillä olisi opiskeluohjelmassa vasta ensi syksynä. Palkanlaskentaosaamista tarvitaan kuitenkin Taitaja-kisoissa, joten siihen liittyvät asiat olen opiskellut käytännössä itsenäisesti.

Heikkinen on tällä hetkellä työelämässä oppimassa Oy Otto Brandt Ab:llä Vantaalla. Työtehtäviiin sisältyy taloushallinnon tehtäviä laidasta laitaan. Työt jatkuvat mahdollisesti myös kesän.
– Kun maaliskuussa selvisi, että työnantaja tarjoaa mahdollisuuden näin monipuolisiin tehtäviin kysyin opettajalta mahdollisuutta näyttää alkuperäistä laajempi kokonaisuus kevään aikana. Näytöt ja niihin liittyvä oppiminen suunniteltiin yhteisessä palaverissa opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Nyt pääsen valmistumaan jo toukokuussa, Heikkinen toteaa iloisena.

Tulevaan kisaviikkoon hän lähtee rennolla asenteella.
– Hyvällä mielellä lähden katsomaan, miten pärjään Taitajassa. On mielenkiintoista nähdä löydänkö kisatehtävistä sellaisia asioita, mihin pitäisi vielä paneutua.

Liiketoiminnan perustutkinto ja väyläopinnot SeAMK:ssa ovat vieneet Vesa Heikkistä kohti omaa ammattiunelmaa. Tavoitteena on taloushallinnon opintojen jatkaminen korkeakoulussa heti armeijan jälkeen.

Työn yhteisöllisyys innostaa

Heikkisen mukaan taloushallinto on ennen kaikkea joukkuelaji niin työssä kuin opinnoissa.
– Yhteisöllisyys on paras asia taloushallinnon työssä ja opinnoissa. Vaikealtakin tuntuvista asioista selviää, kun ympärillä on hyvä porukka, joilta voi kysyä ja ratkoa haasteita yhdessä.

Yhteisöllisyys on parasta taloushallinnon työssä ja opinnoissa. Oppimista tapahtuu siinä sivussa.

–  Meille on muodostunut opinnoissa tiivis kaveriporukka, jonka kanssa tehdään yhdessä töitä. Sillä on merkitystä, että voi jutella tekeillä olevista tehtävistä opiskelu- tai työkavereiden kanssa, pohtia mahdollisia ratkaisuja ja pyytää tarvittaessa apua. Oppimista tapahtuu siinä sivussa.

Seuraava askel Heikkisen urapolulla on varusmiespalveluksen suorittaminen. Tavoitteena on päästä jatkamaan taloushallinnon opintoja korkeakoulussa tämän jälkeen.

Jaa: