Mannapuurosta KV-vaihtoon Wieniin

Lapualainen Jere Yliselä on tykännyt kokata jo viisivuotiaasta asti ja opiskeleminen kokiksi oli päivänselvää. Niin myös KV-vaihtoon lähteminen. Aluksi listalla oli Kanariansaaret, mutta se vaihtui kiehtovaan Itävaltaan ja siellä pääkaupunkiin Wieniin.

-Englannin kielen lisäksi, käytimme apuna käsiä. Muutamat työntekijät olivat italiataustaisia ja he eivät puhuneet englantia. Niinpä he näyttivät käsillä mitä tehdään ja siten oli helppo ymmärtää annettu tehtävä.

-Lähdin vaihtoon yhdessä sähköalan opiskelijan kanssa. Asuimme kerrostalossa Airbnb-huoneistossa, josta löytyi kaikki oleellinen. Työmatka kesti julkisilla puolituntia. Asunnolla en juurikaan kokkaillut, sillä töissä sain ruoan ja viikonloppuisin olimme usein reissussa. Vapaa-aika kului junalla matkustellessa ja tutustuen nähtävyyksiin kävellen. Mieleenpainuvin oli todella iso Schönbrunnin linna. Tapahtumista pop-kulttuuritapahtuma, joka oli hauska. Kävimme myös useassa joulumarkkinatapahtumissa, jotka Itävallassa alkoivat jo marraskuussa.

-Kun lensimme Wieniin lokakuun puolessa välissä, lämmintä oli vielä +20 astetta. Lähtiessämme  marraskuun lopussa, oli jo muutamat lumisateet saatu ja lämpötila oli noin +5.

Minulle oli itsestään selvyys, että lähden KV-vaihtoon, kertoo Yliselä. Jos on mahdollisuus päästä näkemään uutta ja kokemaan miten muualla tehdään töitä, niin sitä ei voi jättää väliin. Olin töissä aivan keskustan tuntumassa italialaisessa perheravintolassa Regina Margheritassa. Keittiö, jossa työskentelin oli ahdas ja pieni. Omistaja suunnittelikin keittiöremonttia lähitulevaisuudessa. Esivalmistelin ruokia, leikkelin vihanneksia ja hedelmiä, tein jälkiruokia ja olin apukätenä muille. Työpäivä alkoi klo 10 ja päättyi kello 18. Kuuden viikon vaihtojakso oli hieman lyhyt, sillä mitä enemmän asioita tekee, sitä enemmän ehtii oppia. Viimeisellä viikolla aloin tutustumaan paremmin myös työkavereihini.

Aina ei kieltä tarvita – kädet kertovat

-Englannin kielen lisäksi, käytimme apuna käsiä. Muutamat työntekijät olivat italiataustaisia ja he eivät puhuneet englantia. Niinpä he näyttivät käsillä mitä tehdään ja siten oli helppo ymmärtää annettu tehtävä.

-Lähdin vaihtoon yhdessä sähköalan opiskelijan kanssa. Asuimme kerrostalossa Airbnb-huoneistossa, josta löytyi kaikki oleellinen. Työmatka kesti julkisilla puolituntia. Asunnolla en juurikaan kokkaillut, sillä töissä sain ruoan ja viikonloppuisin olimme usein reissussa. Vapaa-aika kului junalla matkustellessa ja tutustuen nähtävyyksiin kävellen. Mieleenpainuvin oli todella iso Schönbrunnin linna. Tapahtumista pop-kulttuuritapahtuma, joka oli hauska. Kävimme myös useassa joulumarkkinatapahtumissa, jotka Itävallassa alkoivat jo marraskuussa.

-Kun lensimme Wieniin lokakuun puolessa välissä, lämmintä oli vielä +20 astetta. Lähtiessämme  marraskuun lopussa, oli jo muutamat lumisateet saatu ja lämpötila oli noin +5.

Jere Yliselä

Käytä mahdollisuus ja lähde KV-vaihtoon

-Olen tykännyt, kun vihdoinkin pääsin opiskelemaan sitä mistä tykkään. Kokin ammatissa saa tehdä käsillä töitä. Täällä Lapuan Sedussa olemme olleet mukana erilaisten tilaisuuksien järjestelyissä opintojen aikana. Keväällä valmistun kokiksi, jonka jälkeen on välivuosi ja armeija. Haaveenani on opiskelu restonomiksi.

Parasta kokin työssä on juuri työskentely ruoan parissa ja yhteishenki, kun ruokaa valmistetaan yhdessä. Kun valmistettu ruoka näyttää hyvältä ja maistuu hyvältä, saa usein positiivista palautetta. Silloin on kaikki hyvällä mielellä. Kokkaan perheelleni päivittäin. Viisivuotiaana ensimmäinen keitokseni oli mannapuuro.  Äiti antoi minun aina kokata ja kokeilla uusia asioita. Etsin oppia myös netistä.

-Vaihtoon lähtemisen mahdollisuuksia on erittäin harvoin. Omaa rahaa ei juurikaan tarvitse, kun vaihtoon pääsee koulun kautta. Joten käytä mahdollisuus hyväksi ja lähde KV-vaihtoon, kannustaa Yliselä. Siinä oppii ja näkee asioita toisesta näkökulmasta. Ehkä en saa enää koskaan tällaista mahdollisuutta.

Haastattelu tehty 12/2023

Jaa: