Itse tehty on parasta – Makkara-akatemia
Makkara-akatemia
Makkaran valmistaminen on mukavaa ja itse tehty on aina parasta, kertovat kahdeksan makkara-akatemialaista. He suorittavat kaksi tutkinnon osaa, Elintarvikealan perustutkinnosta liha-alan osaamisalalta; Lihatuotteiden valmistus ja Lihateollisuuden prosessien ohjaus ja käynnissäpito. Näyttöjä on tehty sekä työpaikalla että Sedussa.
Makkaran valmistaminen on mukavaa ja itse tehty on aina parasta, kertovat kahdeksan makkara-akatemialaista. He suorittavat kaksi tutkinnon osaa, Elintarvikealan perustutkinnosta liha-alan osaamisalalta; Lihatuotteiden valmistus ja Lihateollisuuden prosessien ohjaus ja käynnissäpito. Näyttöjä on tehty sekä työpaikalla että Sedussa.
Makkara-akatemia – makkaraa kotitarpeiksi
-Makkara-akatemiaan on hakeutunut alan ihmisiä, jotka hakevat lisää potkua osaamiseensa, kertoo Sedun elintarvikealan opettaja Ilkka Pellinen ensikertaa toteutetusta koulutuksesta. Tänään harjoittelemme lauantainmakkaran ja nauta-sika säilykkeen valmistusta. Samalla opetellaan koneiden ja laitteiden käyttöä sekä lihamyllyn kasaamista ja purkua. Makkaran valmistus alkaa aina lihan jauhamisella.
Makkaraa kotitarpeeksi
-Kaikki makkara pyritään tekemään kotona, kertoo Pirkanmaan Kangasalalta kotoisin oleva Ville. Ostan vain vähän makkaraa kaupasta. Harrastan metsästystä ja kotona on nautaeläimiä, joten lihaa riittää. Koulutus on vastannut odotuksiani ja lähipäivissä olen käynyt täällä Seinäjoella. Suoritan vielä näytön ja lopuksi on yhteinen päätöspäivä.
-Päätöspäivänä mennään maistamaan makkaraa, nauraa alavutelainen Anu. -Me olemme saaneet toivoa, mitä makkarareseptejä kokeillaan ja toivoimme mm. Meetvurstin valmistusta.
-Lisäksi toivoimme Vanhan ajan lenkkiä, jatkaa Ville.
-Olemme valmistaneet koulun laitteilla mm. kokolihatuotteita, makkaroita, säilykettä, grillimakkaraa ja lauantaimakkaraa, kertoo Pellinen. Ryhmässä on kahdeksan makkara-akatemialaista, jotka suorittavat kaksi tutkinnon osaa, Elintarvikealan perustutkinnosta liha-alan osaamisalalta; Lihatuotteiden valmistus ja Lihateollisuuden prosessien ohjaus ja käynnissäpito. Lisäksi näytön, jossa arvioidaan molemmat tutkinnon osat samalla kertaa. Osa on tehnyt näytön työpaikalla ja osa Sedussa. Hygieniasta on puhuttu paljon, koska se liittyy näyttöihin.
Myös vähäkyröläisen Pekan mielestä koulutus on vastannut odotuksia: -Kaupan makkarat ovat mielestäni surkeita. Lisäksi itse tehdyt ovat lisäaineettomia.
-Juustobalkanin valmistuksessa käytimme Pekan juustolassa tuotettua juustoa, kertoo Pellinen.
– Ja se oli kyllä tosi hyvää, jatkaa Anu. Kotonamme on lihaa, sillä isäntä metsästää. Koulutus on mielenkiintoista ja meillä on hyvä porukka.
Makkara-akatemiassa kokeillaan mikä toimii parhaiten
Jääkaapissa on valmistumassa kolmea eri kuivamakkaraa kaslerista. -Ne on maustettu ja paketoitu eri tavalla; perinteinen kinkkuverkko, pergamiinipaperi, joka hengittää enemmän kuin voipaperi ja yhdessä on sideharson tyyppistä liinaa plus verkko. Painoja punnitaan ja kosteutta tarkkaillaan. Akatemiassa kokeillaan mikä toimii parhaiten, kertoo Pellinen.
-Reseptejä löytyy netistä, mutta ihan kaikkia ei voi kotona valmistaa. Makkaroihin käytetään pääsääntöisesti sikaa, mutta myös nautaa ja kanaa. Makkaran valmistaminen on mukavaa ja itse tehty on aina parasta, tuumaa Pellinen.
Ja entäs ne juhannusmakkarat?
-Kylvötyöt ja rehunteko painaa päälle, joten juuri nyt en ehdi valmistamaan omaa makkaraa juhannukseksi, sanoo Anu.
Villellä on juhannusmakkarat jo valmiina pakkasessa.
Juttu kirjoitettu kesäkuussa 2022
Olemme valmistaneet koulun laitteilla mm. kokolihatuotteita, makkaroita, säilykettä, grillimakkaraa ja lauantaimakkaraa,
Akatemialaiset