Sisaruksista yhdistelmäajoneuvon kuljettajia Klemettilän perheyritykseen
Puutavara-autonkuljettajan työ käy myös naisille
-Ainut mikä kiinnosti yläkoulun jälkeen, oli logistiikka ja en ole valintaani katunut, kertoo Sedu Rengonharjulla toista vuotta yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi opiskeleva Iida Klemettilä.
-Kosmetologiopinnot kävivät mielessä, mutta logistiikka kiilasi kuitenkin ykköseksi ja se oli hyvä päätös, komppaa ensimmäistä vuotta myös kuljettajaksi opiskeleva sisar Fiia Klemettilä.
-Opiskelu Sedussa on mukavaa. Vastuuopettajat osaavat tarvittaessa heittäytyä, mutta myös pitää tiukat rajat, kertovat sisarukset.
-Ainut mikä kiinnosti yläkoulun jälkeen, oli logistiikka ja en ole valintaani katunut, kertoo Sedu Rengonharjulla toista vuotta yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi opiskeleva Iida Klemettilä.
-Kosmetologiopinnot kävivät mielessä, mutta logistiikka kiilasi kuitenkin ykköseksi ja se oli hyvä päätös, komppaa ensimmäistä vuotta myös kuljettajaksi opiskeleva sisar Fiia Klemettilä.
-Opiskelu Sedussa on mukavaa. Vastuuopettajat osaavat tarvittaessa heittäytyä, mutta myös pitää tiukat rajat, kertovat sisarukset.
-Opettajalla on kyllä suuri merkitys opiskelun mielekkyyteen, sanovat Kuljetusliike J. Klemettilä Oy.stä Juha Klemettilä ja Satu Luoma. Yrityksessä on pitkä kokemus puutavaran ajosta. -Pappa ja isä ovat jo ajaneet, kertoo Juha. Iida ja Fiia ovat neljäs sukupolvi.
-Tämä on upea mahdollisuus ja näköalapaikka Iidalle ja Fiialle, toteaa Sedun kehittämispäällikkö Marja-Terttu Kurunsaari. On ainutlaatuinen tilanne, kun molemmat tyttäret opiskelevat alaa ja jatkaminen perheyrityksessä kiinnostaa. Logistiikka-ala tarjoaa myös hyvin paljon eri suuntautumisvaihtoehtoja ja jatkopolkuja, mikä lisää alan vetovoimaa.
-Olemme olleet ajossa isän kyydissä ja olemme harjoitelleet myös kuorman sitomista. Tykkään olla metsässä ja tehdä kuormia omissa oloissa, miettii Iida. Kovat talvipakkaset kyllä antavat haasteita mm. asentaessa ketjuja.
Samaa miettii Fiia. -Metsän laidassa on mukavampi tehdä töitä, kuin esim. tavarakuljetuksessa kaupungin keskustan ihmisvilinässä. Liukkaat talvikelit ovat työn haaste, mutta ajamista harjoitellaan.
Digitalisaatio tuo apua tekniikan aloille
-Digitalisaatio on vahvasti mukana myös Sedun logistiikan opetuksessa, jossa käytännön ajoa tukemassa on mm. simulaattoreita, kertoo Kurunsaari. Alkamassa on myös EP:n Drone-keskus (EAKR) –hanke, jossa logistiikka ja sen koulutuspalvelut ovat yhtenä pilottialana.
Naisia yhä enemmän kuljettajina
Iida ja Fiian luokilla on yhteensä kymmenisen tyttöä, loput ovat poikia. -Pojat välillä ”härnäävät”, mutta huumorilla selviää, sanoo Fiia. Pojilta saa apua tarvittaessa ja muutenkin tullaan hyvin toimeen, toteavat sisarukset.
-Nuoria naisia tulee tien päällä vastaan enemmän kuin aikaisemmin. Se on positiivista, miettii Juha. Kuljettajiemme ikä vaihtelee 30–50 vuoden välillä. Töitä kysellään, mutta usein kuljettajat siirtyvät firmasta toiseen, määrä ei ole lisääntynyt. Puutavaran ajokokemus myös puuttuu monelta. Talvi on sesonkiaikaa, mutta työntekijöistä on pidettävä kiinni kaikkina vuodenaikoina.
-Viime talven polttoainehintojen nousu oli järkyttävää, kertaa Juha. Työtä olisi pitänyt tehdä, mutta parempi olisi ollut, kun olisi pitänyt autot pihassa, mutta sitä ei voi tilaajalle tehdä. On ajateltava koko ketjua ja tehtävä oma osuutensa.
– Minun tehtäviini kuuluvat toimistotyöt kuten mm. laskujen maksu/laskuttaminen, palkkojen maksu, ajonsuunnittelua siten, että lähetän puita (varastoja) UPM:n ohjelmalla autoihin, kertoo Satu. Tarvittaessa haen varaosia, pesen kuorma-autoja ja teen lumitöitä pyöräkuormaajalla.
-Tulevaisuudessa tyttäret voisivat opetella myös toimistotyöt, miettii Satu ja haaveilee pienestä lomasta ilman läppäriä. Äitinä sitä miettii, että kuinka tyttäret metsässä pärjää. Mutta toisaalta en näe heitä missään muussa tehtävässä. Ja kyllä he vaihtavat renkaatkin tuosta noin vain.
Opiskelua Sedussa
Renkaiden vaihtoa opetellaan myös Sedussa. –Tänään tasapainotin Bemarin renkaita, kertoo Fiia.
Iida osallistui liikenneturvapäivään Lapuan alakoulussa. -Menimme sinne vaihtolava-auton kanssa ja nostimme Transiittia lavalle ja pois. Lapset seurasivat tarkkaavaisina ja saimme vastata monenlaisiin kysymyksiin. Työssäoppimassa olin joulukuussa Postilla.
-Kävimme Sedun vanhempain illassa Rengonharjulla ja se oli tosi hyvä, kertovat Satu ja Juha. Kalusto on tosi hyvää ja sitä on paljon. Vanhaa kalustoa ei kannata opetukseen hankkia, miettii Juha, joka myös myy käytettyjä puutavara-autoja ja koneita Suomeen ja ulkomaille.
-Opiskelijoita ottaisin puutavarakuljetuksiin mukaan, mutta tehtailla pitää olla erilaisia kortteja, että pääsee sisään, sanoo Juha. Monella on ruusuinen kuva, että puiden kuljetus on pelkkää ajamista, mutta se on paljon muutakin. Kyydissä voi olla esim. erikoistukkeja, joista tehdään tietty lopputuote. Tukit pitää olla tietyssä ajassa sahauksessa, kuivauksessa ja laivassa.
Työ on elämäntapa
-Autoja pystyy nykyään seurata puhelimella tai tietokoneella, ja se vähentää soittamista, kertoo Juha. Tämä tuo myös turvallisuuden tunnetta siitä, että kaikki on hyvin. Ennen nukkumaan menoa se on tärkeää mielenrauhan saamiseksi. Jos jotakin sattuisi, kuljettajien perheenjäsenet eivät välttämättä tiedä missä mennään. Tekniikka on helpottanut osaksi alalla toimimista. Ennen vanhaan isäni soitti Tiistenjoen puhelinkopista äidille, että hakee vielä kuorman. Äiti on vastannut puheluun, jos on sattunut olemaan kotona. Työ on elämäntapa, jos tämä olisi työtä, niin ei tätä hullukaan tekisi, naurahtaa Juha.
VeTek – vetovoimaa tekniikan aloille
-Teknisiltä aloilta on usein vääriä mielikuvia, esimerkiksi työn raskaus ja likaisuus, kertoo Vetovoimaa tekniikan aloille (ESR) -hankkeen projektipäällikkö Laila Matikainen. Hanke pyrkii edistämään eteläpohjalaisten tekniikan koulutusalojen vetovoimaa. Kun kauniit hentoiset tytöt lähtevät alalle, se voi herättää epäilyksiä siitä, miten he pärjäävät. Laadukkaat ajoneuvot ja mukana kulkeva digitaalinen teknologia tekevät työn helpommaksi. On hienoa huomata, kuinka perheessä luotu malli on niin hyvä, että tyttäret ovat mielellään lähteneet uralle, vaikka sitä heille ei ole tyrkytetty. Ja vanhemmat ovat ylpeitä tyttäristään.
Harrastuksena hevoset
Perhettä yhdistää yhteinen harrastus: – Meillä on oma hevonen ja usein lähdemme tallille iltaisin Juhan kanssa, kertoo Satu. Hevoset irrottavat hyvin kiireestä ja tallilla on mukava porukka. Fiia käy paljon tekemässä tallitöitä, ratsastamassa itsenäisesti ja valmennuksissa. Kun vapaa-aikaa on, siitä osaa nauttia.