Immersiivinen oppiminen herättää kaikki aistit

Ähtäriin ensi vuonna valmistuvalle toisen asteen kampukselle rakennetaan immersiivinen opetustila osana Kehittynyttä teknologiaa ja tulevaisuuden oppimisympäristöjä (KETKO) -investointihanketta. Immersiivinen tarkoittaa sananmukaisesti upottavaa ja immersiolla pyritäänkin moniaistiseen, mahdollisimman kokonaisvaltaiseen uppoutumiseen opittavaan asiaan.

Kuvituskuva immersiivisestä tilasta, jonka seinillä metsämaisema ja neljä ihmistä kulkee sitä katselemassa, yksi katselee istualtaan.

Ähtäriin ensi vuonna valmistuvalle toisen asteen kampukselle rakennetaan immersiivinen opetustila osana Kehittynyttä teknologiaa ja tulevaisuuden oppimisympäristöjä (KETKO) -investointihanketta. Immersiivinen tarkoittaa sananmukaisesti upottavaa ja immersiolla pyritäänkin moniaistiseen, mahdollisimman kokonaisvaltaiseen uppoutumiseen opittavaan asiaan.

Vuorovaikutteinen tila

Immersio luodaan opetustilaan projisoimalla kuvaa kolmelle seinälle, jotka ovat 7 m pitkät ja kuvapinnaltaan 2,5 m korkeat. Todenmukaisuutta lisätään monikanavaisella äänentoistolla ja mahdollisuuksien mukaan myös tuoksuilla. Lisäksi tilaan tulee liikesensorit, jotka mahdollistavat interaktiivisen käytön. Sensoreiden ansiosta pintoja koskettamalla voi valita esimerkiksi oikeita vaihtoehtoja kysymykseen tai siirtyä virtuaalikierroksella eteenpäin. Interaktiivisia sisältöjä tilaan voi luoda Thinglinkillä, joka on jo Sedulla erityisesti verkko-opetuksen käytössä. 
 
Immersiivinen tila tulee olemaan kooltaan lähes 50 neliön suuruinen, mikä mahdollistaa isonkin ryhmän viemisen virtuaalimatkalle, etävierailulle, todentuntuiseen simulaatiotilanteeseen tai vaikkapa harjoittelemaan vuorovaikutusta virtuaaliasiakkaiden kanssa. 

Etäkoulutusta ja uusia innovaatioita

Sedun ja lukion opettajat ovat jo työpajoissa miettineet tilan käyttöä opetuksessaan ja ideoineet mm. seuraavia käyttömahdollisuuksia: 

  • Työmaan tai rakennuskohteen tarkastelu eri vaiheissa 
  • Puulajien ja kasvien tunnistaminen realistisessa koossa ja eri vuodenaikoina 
  • Työtapojen ja niiden vaikutusten havainnollistaminen 
  • Mittasuhteiden ja kokoluokkien hahmottaminen 
  • Koneen tai työympäristön yksityiskohtien tarkastelu niin, että kaikki näkevät 
  • Tunnin aiheen mukaisen rauhoittavan tai inspiroivan ympäristön luominen 

Tila tulee myös yritysten ja muiden yhteistyökumppaneiden käyttöön. Sitä voi hyödyntää esimerkiksi etäkoulutusten pitämiseen, perehdytykseen tai uusien innovaatioiden testaamiseen.  

Toivotaan, että uusi kampus houkuttelee myös matkailijoita tutustumaan uuteen opetusteknologiaan ja muihin KETKO-hankkeen investointeihin kuten matkailualan asiakaspalvelurobottiin, kone- ja tuotantotekniikan yhteistyörobotteihin, metsäkonesimulaattoreihin ja sote-alan virtuaalisiin oppimisympäristöihin. 

Investointihankkeesta lisää hankkeen sivuilla.

Maura Haimola
Projektikoordinaattori
KETKO-hanke


Yläosan kuvassa Kampuksen suunnitelleen arkkitehtitoimisto UKI Arkkitehtien havainnekuva tilasta.

Jaa: