Kaksari Arttu voitti metsäkoneenkäytössä SM-hopeaa

Hyvä suunnittelukyky auttaa onnistumaan

Lehtimäkeläisellä Arttu Kaunistolla on monta syytä hymyyn. Kaunisto valmistui metsäkoneenkuljettajaksi maaliskuussa ja voitti metsäkoneen käytön SM-hopean toukokuussa. Vakituisissa metsäalan töissä Kaunisto on ollut syksystä 2023 alkaen.

Kesäkuun alussa 2024 vietettiin ylioppilasjuhlat valmistuneen kaksoistutkinnon kunniaksi.

Miespuolinen opiskelija ja opettajat seisovat kädet ristissä rekan oven edessä.

Lehtimäkeläisellä Arttu Kaunistolla on monta syytä hymyyn. Kaunisto valmistui metsäkoneenkuljettajaksi maaliskuussa ja voitti metsäkoneen käytön SM-hopean toukokuussa. Vakituisissa metsäalan töissä Kaunisto on ollut syksystä 2023 alkaen.

Kesäkuun alussa 2024 vietettiin ylioppilasjuhlat valmistuneen kaksoistutkinnon kunniaksi.

Hyvä suunnittelukyky auttaa onnistumaan

Jotakuta tekemisen määrä ja opiskelutahti voisi hengästyttää. Kauniston mielestä tahti on ollut juuri sopiva. Hyvästä suunnittelutaidosta on ollut apua.
– Metsäala on tuntunut omalta aina. Vanhempani kannustivat lukio-opintojen suorittamiseen metsäalan perustutkinnon ohessa. Näin pidän kaikki mahdollisuudet jatko-opiskeluun avoimina.
– Kaksoistutkinnon suorittaminen vaatii intoa opiskella myös itsenäisesti, koska kahdessa paikassa ei vain voi olla. Kun oppii suunnittelemaan viikkonsa, yöunista ei tarvitse tinkiä. Voi elää normaalia elämää, Kaunisto kannustaa.

Sedun ja Ähtärin lukion opettajat saavat Kaunistolta lämpimän kiitoksen joustavan opiskelupolun oikeasta mahdollistamisesta.

Metsäalan opettaja ja opiskelijat seisovat piha-alueella rekan edessä.
Metsäalan opettaja Mika Laukkonen (kuvassa vasemmalla) auttoi Arttu Kaunistoa onnistumaan myös Taitaja-finaalissa. Valmentajan neuvot auttoivat kiinnittämään huomion oikeisiin asioihin tiiviiden kisapäivien aikana.


Taitaja-finaalissa voi testata ammattiosaamisensa rajat

Kauniston mukaan metsäkoneenkuljettaja tarvitsee työssään maalaisjärkeä, silmä-käsi -koordinaatiota sekä kykyä suunnitella omat työnsä.
– Kun tekee suunnitelman ennen toteutukseen ryhtymistä, saa puut tuotua metsästä mahdollisimman tehokkaasti. Ammattilaisen näkemys syntyy ja vahvistuu käytännön töissä. Virheet opettavat eniten.

Taitaja-semifinaaleihin Kaunisto lupasi ”lähteä kokeilemaan”. Taitaja-finaalin 21-23.5. Kuopiossa hän koki mahdollisuutena testata oman ammattiosaamisensa rajat.
– Finaalissa kisataan ainakin simulaattori-, ajokone-, kuorman sidonta –, maasto- ja huoltotehtävissä. Uutena tehtävänä on moottorisahalla tehtäviin töihin liittyvä tehtävä. Uskon, että ainakin ajokone- ja simulaattoritehtävässä olen vahvoilla. Kauniston valmentajana Taitaja-finaalissa toimiva Mika Laukkonen uskoo nuoren metsäalan ammattilaisen mahdollisuuksiin ammattitaidon kilpailussa.
– Artun rauhallinen luonne auttaa niin metsäkoneenkuljettajan työssä kuin Taitaja-finaalissa. Turhia taukoja työhön ei tule. Näin tulosta syntyy kuin itsestään. Kun vielä miettii tekemisensä ennen toimeen ryhtymistä, onnistumisen avaimet ovat käsissä.

Arttu Kaunisto voitti metsäkoneen käytön SM-hopean Taitajassa 2024.

Jaa: