Koivuniemi opiskeli Sedussa työpaikkaohjaajaksi
ohjaamiseen varmempaa otetta
-Aloitin työpaikkaohjaajaksi opiskelun suorittamalla ensiksi Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen -koulutuksen, jonka laajuus on 5 osaamispistettä. Se oli hyvä tutustuminen aiheeseen ja sain käytännön tietoa. Sen jälkeen suoritin Työpaikkaohjaajana toimiminen -koulutuksen, jonka laajuus oli 30 osaamispistettä, kertoo seinäjokinen Sanna Koivuniemi.
-Aloitin työpaikkaohjaajaksi opiskelun suorittamalla ensiksi Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen -koulutuksen, jonka laajuus on 5 osaamispistettä. Se oli hyvä tutustuminen aiheeseen ja sain käytännön tietoa. Sen jälkeen suoritin Työpaikkaohjaajana toimiminen -koulutuksen, jonka laajuus oli 30 osaamispistettä, kertoo seinäjokinen Sanna Koivuniemi.
-Etsin netistä työpaikkaohjaamiseen liittyvää koulutusta, jota pystyisin opiskelemaan oman työni ohella. En halunnut pitkää koulutusta vaan päädyin etsimään tutkinnon osaa. Ohjaaminen on ammattikoulusta lähtien kiinnostanut minua.
-Molemmat koulutukset olivat sellainen hyvä kokonaisuus, jonkin verran samojakin asioita, mutta pidemmästä koulutuksesta sain laajemman kuvan asioista. Samaan aikaan kun opiskelin, meillä oli töissä harjoittelija ammattikorkeakoulusta, joten käytäntö täydensi hyvin opiskelua, kertoo Suomalaisessa kirjakaupassa myyjänä työskentelevä Koivuniemi. Olen työskennellyt täällä noin 3,5 vuotta ja koulutukseltani olen kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomi. Tällä hetkellä meillä ei ole työssäoppijoita, mutta seuraavat perehdytettävät ovat joulusesonkiin töihin tulevat henkilöt.
Ohjaamiseen uutta otetta
-Olen saanut tietotaitoa työpaikalla suoritettavista oppimis- ja koulutuskokonaisuuksista mm. minkälaisia vaihtoehtoja ja toteutustapoja on olemassa. Ja tietenkin käytännön asioista, mitä ohjaajan pitää ottaa huomioon, kun taloon tulee uusi henkilö. Erittäin mielenkiintoinen opiskelukokonaisuus oli se, miten toteutetaan opintojen henkilökohtaistaminen. Se jäi kyllä mieleen.
-Ohjaamiseen on tullut koulutuksen myötä varmempaa otetta ja se on vaikuttanut myös ammatilliseen itsetuntoon. Jos työpaikkaohjaajan hommat kiinnostavat, niin helpointa on aloittaa Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen -koulutuksesta. Se oli joustava suorittaa töiden ohessa.
-Suosittelen myös työpaikkaohjaajan koulutusta, josta saa syvällisempää oppia aiheesta. Ja vaikka ei työpaikalla olisi harjoittelijoita, niin koen, että tästä koulutuksesta on saanut hyötyä mm. tiimityössä. Koen että palautteen antaminen on kehittynyt sekä olen saanut ohjaukseen varmempaa otetta.
-Molemmat koulutukset ovat mahdollistaa suorittaa verkossa, mainitsee Sedun opettaja Noora Seppä-Ritola. Lisäksi saa osatutkintotodistuksen työelämässä hankitusta osaamisesta työpaikkaohjaajana ja halutessa voi liittää tämän tutkinnon osan oman alan tutkintoon.
-Toimin tutorina opiskeluaikoina ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa, sanoo Koivuniemi. Huomasin, että minua kiinnostaa ohjaaminen ja tunne on vain vahvistunut. Tulevaisuudessa haluaisin opiskella ammattiopettajaksi ja toimia vaikkapa liiketalouden opettajana.
Haastattelu tehty 10/2024