Puutavarakuljetuksiin uusia työntekijöitä koulutuksen kautta

-raakapuuta liikkuu Suomessa yhä enemmän

-Puutavarakuljetus on ala mihin investoidaan koko ajan, kertoo kuljetusyrittäjä Jarkko Vartiamäki. Puuta liikkuu Suomessa yhä enemmän ja uusia tekijöitä tarvitaan koko ajan lisää. Metsäyhtiöiden ja yrittäjien yhteinen näkemys on, että alalle tarvitaan 300 kuljettajaa vuodessa lisää. Tällä hetkellä toteutuma on noin muutama kymmenen. Puhutaan siis isosta erosta.

-Puutavarakuljetus on ala mihin investoidaan koko ajan, kertoo kuljetusyrittäjä Jarkko Vartiamäki. Puuta liikkuu Suomessa yhä enemmän ja uusia tekijöitä tarvitaan koko ajan lisää. Metsäyhtiöiden ja yrittäjien yhteinen näkemys on, että alalle tarvitaan 300 kuljettajaa vuodessa lisää. Tällä hetkellä toteutuma on noin muutama kymmenen. Puhutaan siis isosta erosta.


-Logistiikassa ihmiset työskentelevät intohimolla ja sydämellä. Se näkyy hyvin mm. Power Truck Show:ssa, jossa porukat tuunaavat autojaan intohimoisesti ja niistä pidetään oikeasti huolta. Yleisen käsityksen kääntäminen positiiviseksi on tärkein asia mitä alan hyväksi voimme tehdä, sanoo Vartiamäki, joka toimii myös Metsäalan kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtajana. Monta ongelmaa on alalta saatu karsittua pois hyvällä yhteistyöllä. SKAL:in ja Metsäalan kuljetusyrittäjät ry:n yhteisessä puutavaraseminaarissa Rukalla oli Teemana ”Inhimilliset resurssit”. Tavoitteena alan vetovoimaisuuden kasvattaminen, ja mitä jokainen alalla toimiva voi tehdä omalta osaltaan esteiden poistamiseksi ja vertovoimaisuuden lisäämiseksi.  Yhtenä isona asiana esimerkiksi liian kireät aikataulut, jotka selvästi nähdään kuljettajien ja yrittäjien puolelta monella tapaa hankalaksi sekä vetovoimaisuutta laskevaksi. 

Koulutus antanut hyvät valmiudet menestyä työssä

-Sedun kanssa yhteistyö toimii hyvin ja viimeisen 10 vuoden aikana on Sedusta tullut meille kuutisen uutta kuljettajaa. Tällä hetkellä meillä on kaksi opiskelijaa harjoittelemassa koulutussopimuksella. Antti-Jussin ja Waltterin valmistuessa Kuljetusalan ammattitutkinnosta puutavara-autonkuljettajaksi, he työllistyvät yritykseemme. Koulutuksen kautta alalle saadaan mahdollisia uusia työntekijöitä.

-Koulutus on mahdollistanut minulle uuden ammatin ja antanut hyvät valmiudet menestyä siinä, kertoo Antti-Jussi Paavola. Metsäala ja kuormaimen käyttö oli minulle entuudestaan tuttua, mutta rekkahommista minulla ei ollut aiempaa kokemusta.

-Koulutussopimusta pidän hyvänä juttuna, koska pääsin näkemään minkälainen työnkuva yrityksessä on, miettii Waltteri Punkka. Olen rauhassa saanut opetella puuautoilun alkeita ja kehittyä työssä koko ajan.

-Olin yhteydessä muutamaan yrittäjään, mutta Jarkon kanssa asiat loksahtivat heti hyvin kohdilleen, joten päätös mennä Vartiamäelle oli helppo, kertoo Paavola. Jarkolla on viimeisen päälle hyvä tiimi ja täytyy kyllä antaa kiitosta kaikille siitä, miten on otettu uutena kuskina porukkaan mukaan.



Kuljetusyrittäjä Jarkko Vartiamäki pitää tärkeänä, että perehdytys suoritetaan kunnolla. Vieressä puutavara-autonkuljettaja Antti-Jussi Paavola.

Vastuu uusien kuljettajien kouluttamisesta on kaikilla

-Oppilaitoksen ja yrittäjän välillä on vankka luottamussuhde, mainitsee Sedun metsäalan opettaja Pasi Viitala. Sellaista asiaa ei ole ollut mitä ei ole voitu puhumalla selvittää. Alalle olisi haasteellista saada uusia kuljettajia, ilman yhteistyöyrityksiä, jotka ottavat työssä oppijoita oppilaitoksista. Koulutussopimus on joustava tapa myös opiskelijalle tutustua yritykseen ja siksi yhteiset palaverit ovatkin tärkeitä.

-Yrittäjällä on täysin väärä suhtautuminen työntekijäpulaan, jos ruvetaan ostamaan rahalla naapurista kuljettajia, painottaa Vartiamäki. Niin ei saa toimia. Yritystoiminta ei voi kaatua harjoittelijoihin. Se maksaa, mutta se on vain tehtävä.

-Virheiltä ei kukaan voi välttyä, kun asioita opetellaan. Ymmärrystä löytyy myös urakanantajan puolelta ja se on tärkeää. Jos esim. nippukaavio on tehty väärin, joka sinänsä ei ole mikään vakava asia, laatupalautteeksi on riittänyt, että kuljettajana on ollut työssä oppija. Kun uusi työntekijä on vuoden ajanut puita, rupeaa hän pikkuhiljaa pärjäämään ja ajamaan puuta mistä vain. Siihen asti työntekijälle kannattaa osoittaa helpompia ajoja ja löyhempiä aikatauluja.

-Metsäyhtiöillä on korkea vaatimustaso ja kuljettajien tulee tietää mm. tehdastoiminnoista, hallita kuljetustyöohjausjärjestelmiä, lähettää sähköisiä kuormakirjoja ja hoitaa sen kautta laskutus, kertoo Viitala alan vaatimuksista. Puunkuljetukset poikkeavat monessa suhteessa monista yleisistä kuljetuksista.

-Alan kehittäminen on pitkäjänteistä työtä ja se voidaan aloittaa menemällä peilin eteen ja miettiä mitä voisimme tehdä paremmin, sanoo Vartiamäki. Vastuu uusien kuljettajien saamisesta on meillä kaikilla. Metsäyhtiöt ovat lähteneet avokätisesti rahoittamaan markkinointia alan esille tuomiseksi.

Perehdytys on tärkeää

-Ensimmäisellä kerralla lähdimme kolmestaan hakemaan kuormaa, kertoo Vartiamäki Antti-Jussin ja Waltterin perehdytyksestä. Kerroin tärkeimmät asiat, joista suurin osa liittyi työturvallisuuteen. Nosturilla ei saa löydä puupinolla itseään päähän, siitä lähtee henki. Turvallisuusasiat kerrotaan koulussa, mutta asiat voivat unohtua uudessa tilanteessa. Usein paras mies neuvomaan uutta tulokasta on se, joka viimeksi on tullut taloon. Myös kalustoon ja nosturiin tutustuminen täytyy tehdä rauhalliseen tahtiin. Perehdytys täytyy tehdä lisäämällä työntekijän vastuuta koko ajan. Jollekin kuljettajalle voi kerralla antaa vain yhden ohjeen, joillekin kolme ohjetta. Täytyy osata lukea ihmistä, koska kyky omaksua uusia asioita on ihmisillä erilaista.  Olennaista on, että opiskelija pystyy harjoittelemaan oppilaitoksessa ajanmukaisella kalustolla. Massamuutokset ovat isoja, jos opetellaan kuljettamaan 60 tonnin yhdistelmää ja oikeassa työssä se onkin 76 tonnia. Se on myös turvallisuuskysymys.

-Osa opiskelijoista aloittaa opiskelun puutavara-autonkuljettajaksi C-ajo oikeudella, jolloin koulutus sitoo resursseja, kertoo Viitala. CE-korttilaisten kanssa voisi tehdä haastavampaakin työtä, jos vain aika ja resurssit antaisivat myöden. Tulevaisuudessa yhä useampi opiskelee monimuotokoulutuksena, jos aikuiskoulutustuki poistuu. Se venyttää koulutusaikaa, jos opiskelun ohessa joutuu tekemään muutaman päivän töitä viikossa.

Antti-Jussi Paavola lastaamassa puita.

Toisen polven yritys

-Veljekset Vartiamäki Oy on toisen polven yritys, kertoo Vartiamäki. Isäni ja hänen kaksi veljeään on perustanut yrityksen aikoinaan maatilan lisäelinkeinoksi ajamalla maitoa traktorilla meijeriin. Nyt ajossa on neljä puutavarayhdistelmää. Toimimme koko Länsi-Suomen alueella. Ajamme raakapuuta mm. Metsä Groupille ja osayrittäjänä E. Kannonlahdelle Stora Enson ja Metsähallituksen puita ajaen. Lastaus tapahtuu Alavuden asemalla materiaalikaivurilla.

Juttu kirjoitettu lokakuu 2023

Jaa: