Roope on kokonaisvaltainen konemies
Ilmajokinen Roope Ala-Renko opiskelee Sedussa toista vuotta maarakennuskoneenkuljettajaksi.
-Ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelu vaihtui oppisopimuskoulutukseksi, kertoo Ala-Renko. Oppisopimusopiskelussa lähipäiviä koululla on tällä hetkellä kahdesti viikossa. Oppisopimustyöpaikkani on seinäjokinen Kuljetusliike Myllymäki, jossa huollan ja pesen rekkoja yhdessä huoltomiehen kanssa. Näyttöjä olen tehnyt jo aikaisemmin, viime vuonna suoritin maarakennuskoneiden huollon ja keväällä on edessä maarakennuskoneiden kuljettajana toimiminen. Opiskelu oppisopimuksella on mukavaa, kun saa tehdä töitä koko ajan ja saa palkkaa.

-Jo ykkösvuoden lopulla lähdin työssä oppimaan isäni veljen Rami Ala-Rengon yritykseen. Ramin kyydissä olen ollut pikkupojasta lähtien. Viitisen vuotta olen auttanut huoltohommissa ja myös ajamisessa. Viime kesänä raivasin peltoa ja Koneurakointi Syrjämäen nevalla tein jyrsintää.
Roopen palo alan hommiin kumpuaa jo lapsuudesta.
-Olen aina aurannut kotimme pihan traktorilla ja siitä kiinnostus alaan on lähtenyt. Yläkoulun jälkeen mietin myös metsäkoneenkuljettajan työtä, mutta valitsin maarakennusalan, koska Sedun Ilmajoen kampus sijaitsee lähellä.
-Ensimmäisenä opiskeluvuotena sain ajaa kaikilla koulun koneilla ja opin paljon koneista. Usein olen ollut opiskelijoista se ensimmäinen, joka kapuaa koneiden ohjaamoihin. Syksyn opiskelukin alkoi heti kaivinkoneen noutamisella työmaalta. Tulevaisuuden suunnitelmissa minulla on kaivaa, aurata ja tehdä koneiden huoltohommia. Myöskään yrittäjyys ei ole poissuljettu vaihtoehto.
-Vapaa ajalla ”ruuvaan” autoja. Isältä on jäänyt kaksi 1980-luvun Bemaria pihamaalle ja olen ne kokonaan purkanut, rakentanut, hitsannut ja maalannut. Olen käynyt kaikki osat läpi mitä autossa vain on. Bemareista yksi on nyt valmis, yksi kesken ja yksi on talviautona, kuuden Bemarin omistaja Ala-Renko kertoo. Yhdessä on jo kaaret sisällä, vielä siihen pitäisi saada moottori ja sitten voisi lähteä ajamaan driftingiä
Juttu julkaistu 11/2023