Talotekniikan perustutkintoa opiskeleva Matias Keski-Sikkilä nousi varasijalta Suomen mestariksi

Taitaja-finalistit Matias Keski-Sikkilä (kuvassa vasemmalla) ja Arttu Kaunisto seisovat mitalit kaulassa nurmikolla ja katsovat kuvaajaan.

Hyvä suunnittelukyky auttaa onnistumaan

Matias sai Taitaja semifinaalien jälkeen iloisen puhelinsoiton, tieto pääsystä Taitaja-finaaliin Kuopioon tuli vain noin viikkoa ennen kisoja, yhden kilpailijan peruuttaessa finaalipaikkansa.

Matiaksen finaalipaikka oli todella lähellä jo itse semifinaaleissa. Hän jäin finaalipaikasta täpärästi 0,17 pisteen erolla. Täpäryys kertoo myös semifinaalien kovasta tasosta.

Keski-Sikkilä opiskelee Lapualla toista vuotta putkiasentajaksi talotekniikan perustutkinnosta.

Kuopiossa Taitajafinaalissa putkiasennus-lajissa Keski-Sikkilä otti kultaa ensimmäisellä yrityksellä.

– Ihan hyvältä tuntuu. En osannut ehkä alunperin odottaa näin hyvää tulosta. Kilpailutyön edetessä sujuvasti heräsi ajatus, että loppusijoitus voi olla hyvä, tuore Suomen mestari toteaa.

– Lämmitysjärjestelmän asennustehtävä tuntui kaikista vaikeimmalta, koska tehtävää oli paljon ja aikaa vähän. Osasin tätä haastetta tosin odottaa edellisvuosien tehtävien perustella.

Matias kultamitali kaulassaan.

Kultamitalistin valmentaja-opettaja Janne Lahdensuo Sedun Lapuan kampukselta hymyilee tyytyväisenä.

– Hyvältähän tähän tuntuu. Odotus oli, että menestystä voi tulla, mutta tämä yllätti kaikki odotukset. Olen Matiaksen puolesta iloinen.

Jaa: