Avoimet työpaikat
Sedu on monien mahdollisuuksien työnantaja ja suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä Etelä-Pohjanmaalla. Palveluksessamme työskentelee noin 600 sitoutunutta oman alansa ammattilaista.
Sedussa tehdään, eikä vain meinata. Meillä työskentelet modernissa ja innovatiivisessa ympäristössä. Suurena työnantajana tarjoamme työntekijälle monia mahdollisuuksia ja etuja. Sedu on tuhansien osaajien tarina.
Sedu työntekijälle
Sedussa teet työtä osaavassa ja sitoutuneessa seurassa, innovatiivisessa ympäristössä. Sedun eKampuksen henkilöstö tukee verkko-opetuksen toteuttamisessa.
Suurena työnantajana tarjoamme toimivan työterveyshuollon ja monia etuja, mm. liikunta- ja kulttuuriedun. Suhtaudumme etätyöhön myönteisesti, kun työtehtävä sen mahdollistaa. Kannustamme henkilöstöämme jatkuvaan kehittymiseen.
Viisi kuntaa – 8 kampusta
Sedu toimii vakituisesti viiden kunnan alueella, yhteensä 8 kampuksella. Toimimme verkostoissa ja koulutamme tarvittaessa siellä, missä meitä tarvitaan.
Rakennamme tulevaisuutta osaaja kerrallaan.
Meillä investoidaan rohkeasti. Olemme uudistaneet ja uudistamme kampuksiamme Ilmajoella, Lapualla, Kurikassa ja Seinäjoella. Ähtäriin valmistuu uusi toisen asteen kampus vuoden 2025 aikana.
Toteutamme aktiivisesti kone- ja laitekantamme sekä pedagogiseen kehittämiseen liittyviä investointi- ja kehittämishankkeita.