Turvallisuusala kehittyy vauhdilla – ammattilainen oppii uutta

Turvallisuusalan ammattilainen Joni Vainionpää

Turvallisuusalalla jo kymmenen vuotta toiminut Joni Vainionpää sai tutkintotodistuksen Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon suorittamisesta toukokuussa. Hän suoritti koko koulutuksen verkossa, ja opiskeluun työn ohessa kului noin 9 kuukautta.

Turvallisuusalan erikoisammattitutkinnon suorittanut Joni Vainionpää juhlapäivänä

Turvallisuusalalla jo kymmenen vuotta toiminut Joni Vainionpää sai tutkintotodistuksen Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon suorittamisesta toukokuussa. Hän suoritti koko koulutuksen verkossa, ja opiskeluun työn ohessa kului noin 9 kuukautta.

– Olen suorittanut vartijakurssin ja tehnyt alan töitä vuosikymmenen. Halusin lisää haastetta, sillä olin aika puutunut työelämään. Pelasin pesäpalloa ja jääkiekkoa mutta kun mittarissa on 30, pitää myöntää, että parhaat pelivuodet on takana. Olen intohimoinen harjoittelija ja haluan, että työssänikin on tavoitteita, Joni Vainionpää kertoo motivaatiostaan hakea koulutukseen.

Hän aloitti lokakuussa 2020 Turvallisuusalan ammattitutkinnon opinnot ja kehuu Sedun opettajien ammattitaitoa.
– Kurikan Sedussa on hyviä persoonia, jotka pitävät opiskelumotivaatiota yllä. Janne Laine, Jari Salo, Joni Lehtinen ja Mauri Kerola, jolla on taustaa niin armeijasta kuin poliisista. Ammattitutkintoa suoritin ihan täyspäiväisenä opiskelijana. Opiskelu oli mielenkiintoista ja käytäntöpainotteista, Vainionpää kiittää.

Siellä tuli paljon uutta, vaikka olin tehnyt alan hommia niin kauan. Tulin ehkä vähän ylimielisenä kouluun; luulin tulevani kertaamaan mutta sain paljon uutta mm. palo- ja pelastustoimesta ja ensiavusta, siis alan ison kokonaiskuvan.

Millaista työtä turvallisuusvalvoja tekee?

– Kierretään eri kohteet autoilla, hoidetaan vartijakutsuja esim. hoitolaitoksissa, tarkastetaan sovitut paikat, hoidetaan murtohälytykset, vastaa Joni Vainionpää ja kertoo samalla, että alalla vaitiolovelvollisuus on tärkeää, joten töistä ei kirjoiteta eikä sieltä someteta.

Turvallisuusalalla tekniikan osuus kasvaa. Hälytyslaitteita asennetaan ja niitä korjataan. Herkissä laitteissa magneettitunnistimen häiriöitä aiheutuu paljon, ja erheellisiä hälytyksiä voi aiheutua esim. ir-ilmaisimen huonosta sijoittelusta. (ir-ilmaisin = infrapunailmaisin)

Mistä aikaa?

– Suomessa arvostetaan tutkintoja, siis haastattelussa pitää olla paperi esittää, vaikka olisikin pitkä työkokemus. Uskon, että mahdollisuuteni vaativampiin töihin ovat nyt paremmat, kun minulla on todistukset ammatti- ja erikoisammattitutkinnosta. Hyvistä töistä on alalla kova kilpailu, Joni Vainionpää kertoo.

Joni Vainiopää vinkkaa jokaista tulevaa erikoisammattitutkinnon suorittajaa selvittämään työnantajansa kanssa oppisopimuksen mahdollisuudet.

– Oppisopimuksella opiskellen aika tulee tehokäyttöön, uskoo Joni Vainionpää, joka ei mahdollisuutta hyödyntänyt.

Erikoisammattitutkinto kokonaan verkossa

Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon sisällöt verkkoon on tuottanut opettaja Joni Lehtinen.
– Koulutuksessa oli parasta isojen asiakokonaisuuksien hahmottaminen, esim. riskienkartoituksen tekeminen yritykselle. Koulutuksessa kasvatettiin alan yleissivistystä ja luettiin lakitekstejä.

Etätehtävät, näytöt ja tentit pohjautuu lakiteksteihin.

– Ratkottiin paljon case-luonteisia tehtäviä, esim. työtapaturmatilanteita ja selvitettiin, mitä lakia oli laiminlyöty. Opiskeluaikana olen oppinut löytämään lakikoukeroista sen tärkeimmän ja osaan soveltaa sitä käytäntöön, mutta kyllä käytinkin tehtäviin paljon aikaa, Joni Vainionpää kuvaa.

– Kun opiskellaan verkossa, opiskelija säästää aikaa ja rahaa, kun tunnit kuluvat Teamsissa kotona. Ajankäyttö on tehokasta mutta opiskelukavereihin ei tutustu, kun heitä ei tapaa ollenkaan. Tsempparit puuttuu, samoin in-side-jutut. Teamsissa kaikki on uusia nimiä eikä verkostoa synny, Joni Vainionpää harmittelee.

Milloin opiskelu kannattaa?

Joni Vainionpään mukaan pitää olla motivoitunut ja tavoitteellinen ja haluta alalla eteenpäin, silloin kannattaa aloittaa opinnot. Hän kehuu opiskelua aikuisiällä, jolloin työkokemus auttaa jäsentämään uutta.
– Omaa hyvinvointia ja jaksamista arvostaa, Vainionpää puntaroi ja on elävä esimerkki ajankäytön hallinnasta.

Ilta- ja yöpainotteisen työn yhdistäminen talvella jääkiekkotuomarin ja kesällä pesäpallotuomarin tehtäviin on aika paletti, kun vielä matkoihin menee paljon aikaa.
– Palautumisaikaa ja omaa aikaa pitää osata myös järjestää, Vainionpää vinkkaa ja painottaa, että asialliset hommat hän lupaa hoitaa mutta muuten ottaa rennosti.

Jaa: