TUVA-koulutus
TUVA on tutkintoon valmistavaa koulutusta
- oppivelvollisille,
- opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi,
- opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet peruskoulunsa muulla kielellä kuin suomeksi,
- vailla toisen asteen tutkintoa oleville.
Oletko ilman opiskelupaikkaa? Etkö tiedä, mitä alaa haluaisit opiskella? Oletko keskeyttämässä opintosi? Haluatko parantaa perusopetuksen arvosanoja? Oletko muuttanut Suomeen ja haluat opiskella uuden ammatin?
TUVA-koulutusta järjestetään Sedussa Seinäjoella, Kurikassa, Lapualla ja Ähtärissä, ja mahdollisesti tarpeen mukaan muuallakin Etelä-Pohjanmaalla. Esim. Kauhavalla on käynnissä maahanmuuttajille suunnattu TUVA-koulutus.
Opiskelijoiden polut TUVA-koulutuksessa ovat yksilöllisiä ja muodostuvat omien valintojen mukaan erilaisista koulutuksen osien sisällöistä. Opintojen kesto on näin ollen myös yksilöllinen – enimmillään 38 kalenteriviikkoa. Saat jo 19 viikon opiskelusta TUVAssa yhteishakuun 6 lisäpistettä.
TUVA aikuisille
Aikuisille suunnattu TUVA-koulutus auttaa uuteen alkuun. Koulutuksessa etenet oman suunnitelmasi mukaisesti pienryhmässä tavoitteena siirtyä noin puolessa vuodessa eteenpäin.
Aikuisten TUVA järjestetään myös työvoimakoulutuksena. Katso lisää videolta.
Miten TUVAan haetaan?
TUVA-koulutukseen voit hakea yhteishaussa tai joustavasti lukuvuoden aikana. Mikäli et tiedä, mikä vaihtoehto olisi sinulle sopiva, täytä avoin hakemus tai ota yhteyttä. Yhdessä löydämme sinulle sopivan vaihtoehdon!
TUVA-koulutukseen liittyviin kysymyksiisi vastaavat:
Hietarinta, Anu
Koulutuspäällikkö | Hakijapalvelut, Opiskelijapalvelut, TUVA – tutkintokoulutukseen valmentava koulutus