VeRa – ruokapalvelualan vetovoiman lisääminen ja työelämäyhteyksien tiivistäminen
Toteutusaika: 01.01.2022 - 31.10.2023
Rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto
Lisätiedot:
Ruokapalvelualalla on ollut kasvava työvoimatarve jo ennen Covid 19 -pandemiaa. Koulutettuja osaajia ei ollut työvoimatarpeeseen nähden riittävästi. Alalta siirrytään pois muille toimialoille enemmän kuin mitä sinne muilta toimialoilta tullaan. Pandemian vuoksi alan yritykset ovat joutuneet sopeuttamaan toimintojaan rajusti ja ala on kärsinyt imagotappioita alalle suuntautumista pohtivien mielissä. Ilmiö on valtakunnallinen.
VeRa – hankkeen keskeisenä tavoitteena on lisätä ruokapalvelualan veto- ja pitovoimaa ja kehittää ruokapalvelualan työnantajamielikuvaa positiivisemmaksi. Kehittää opiskelijoiden työllistymisvalmiuksia, parantaa ruokapalvelualan koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä sekä alan koulutuksen työelämälähtöisyyttä. Hankkeen toiminta kohdistuu Etelä-Pohjanmaan alueelle.
Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat 9. luokkalaiset nuoret sekä muut opiskelupaikkaa miettivät, toisen asteen opiskelijat ja ammattikorkeakouluopiskelijat, opetus- ja ohjaushenkilöstä perus- ja toisella asteella sekä työpaikkaohjaajat ja uraneuvojat ym. ohjaus- ja koulutuspalveluiden asiantuntijat.
Hanke koostuu työpaketeista:
Työpaketti 1, ruokapalvelualan imagon kehittäminen lisääntyvän yhteistyön kautta
• Lisätä alan vetovoimaisuutta sekä lisätä alan ammattien ja työtehtävien tunnettuutta ja houkuttelevuutta, lisäten samalla alan arvostusta ja tukien alan kehittymistä
• Muotoilla alan työnantajakuvaa vetovoimaisemmaksi yhdessä nuorten alasta kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa
Työpaketti 2, ruoka- ja yrittäjyysstudion toimintamallin rakentaminen ja pilotointi
• Lisätä nuorten, koulutusorganisaatioiden ja työnantajien välistä yhteistyötä alan koulutusten työelämävastaavuuden varmistamiseksi, vertais- ja yhteisoppimisen työpajojen kautta
Työpaketti 3, ruokapalvelualan tulevaisuuden suunnat
• Varmistaa koulutetun työvoiman saatavuutta ja työnantajien rekrytointitarpeiden osuvuutta Etelä-Pohjamaalla
Työpaketti 4, Viestintä- ja tiedotus
• Hankkeen tavoitteista, toimenpiteistä ja tuloksista viestitään sekä sisäisesti osallistujaorganisaatioissa että ulkoisesti. Viestinnässä käytetään monipuolisesti eri viestintämenetelmiä.
Hankkeen päätoteuttaja on SeAMK ja Sedu toimii osatoteuttajana.
Tuloksia
- Digitaalinen pakopeli
Maksuttomassa Kokin päivä -nimisessä pakopelissä pelaaja pääsee 3D-menetelmän avulla tutustumaan ja innostumaan ruokapalvelualasta ja oppimaan alalla tarvittavia taitoja. Opetuspeli on suunnattu kaikille alasta kiinnostuneille erityisesti opinto-ohjaustunneilla pelattavaksi. Pelissä pääset sukeltamaan kokin työpäivään ja voit saavuttaa ruokakriitikon myöntämän Michelinin tähden. Löydät pelin AppStore– ja Play-kaupoista. - Tarjoilijaksi opiskelleen Simon tarina (uratarina)
- Kokiksi opiskelleen Teemun tarina (uratarina)
- Ravintola- ja cateringalan perustutkinnon koulutuksen esittelyvideo maahanmuuttajille
- Lehtiartikkeli Ilkka-Pohjalaisessa 29.6.2022: Ruokapalveluala kaipaa osaamistasi – tarjolla mielenkiintoisia urapolkuja
- Vetovoimaa ruokapalvelualalle – artikkeli Ammattikeittiöosaajat -sivustolla
- Vera-hankkeen osallistujien kokemuksia ja ajatuksia tulevaisuuden jatkotoimenpiteistä