Marcus haluaa sähköinsinööriksi

18-vuotias Marcus Ahola valmistui kahdessa ja puolessa vuodessa sähkö- ja automaatioasentajaksi Sedusta Seinäjoelta. Vuoden ajan hän opiskeli lisäksi väyläopintoja Tampereen ammattikorkeakoulussa.

- Kun on kaksi koulua ja työpaikalla oppimista, ymmärsin, että harrastuksesta eli jalkapallosta täytyy luopua, Marcus Ahola kertoo.

Sähkö- ja automaatioala ei ollut mikään itsestään selvä valinta yhteishaussa, vaikka hänen isänsä onkin sähköasentaja.

Sähkö- ja automaatioalan työsalissa nuori Marcus Ahola juttelee valmistumispäivänään opettaja Jani Saarimaan kanssa.

18-vuotias Marcus Ahola valmistui kahdessa ja puolessa vuodessa sähkö- ja automaatioasentajaksi Sedusta Seinäjoelta. Vuoden ajan hän opiskeli lisäksi väyläopintoja Tampereen ammattikorkeakoulussa.

- Kun on kaksi koulua ja työpaikalla oppimista, ymmärsin, että harrastuksesta eli jalkapallosta täytyy luopua, Marcus Ahola kertoo.

Sähkö- ja automaatioala ei ollut mikään itsestään selvä valinta yhteishaussa, vaikka hänen isänsä onkin sähköasentaja.

– Halusin nuoriso-ohjaajaksi tai urheiluohjaajaksi mutta en päässyt opiskelemaan niitä vaan sähkö- ja automaatioalaa. En todellakaan ole katunut! Minusta tulee sähköinsinööri, ja se jo osoittaa, että tämä ala kiinnostaa minua ja sopii minulle, Marcus kuvailee.

Väylä Sedusta TAMKiin

Marcus Ahola ja Tamás Csulik ovat ensimmäiset Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat suorittaneet opintoja myös Tampereen ammattikorkeakouluun. Tamás aloittaa sähköinsinööriopinnot TAMKissa vuoden 2023 alussa ja Marcus syksyllä.

– Kun Sedun opintoihin pystytään sisällyttämään 15 osaamispistettä AMK-opintoja, opiskeluaika TAMKissa lyhenee noin puolella vuodella. Mutta helpolla tämä ei tule. Meiltä karsintaviikkoon osallistui 7 opiskelijaa, joista 4 hyväksyttiin ja heistä siis 2 aloitti opinnot ja on nyt suorittanut TAMKissa opintoja 21–22 opintopisteen verran. Se on tosi kova suoritus, ja se oikeuttaa erillishaun kautta opiskelupaikkaan ilman pääsykokeita, tiivistää opettaja Sami Rinta-Valkama.

Kun Sedun opettajat kertoivat väyläopinnoista, Marcus Ahola innostui ja päätti kokeilla.

– Jos johonkin ryhdyn, varmasti teen sen loppuun lähes jääräpäisesti, Marcus nauraa.

Intensiiviviikko sisälsi matematiikkaa, valmennusta insinöörimatematiikkaan ja viikon päätteeksi järjestettiin koe, jonka Marcus läpäisi omien sanojensa mukaan juuri ja juuri.

– Sen viikon aikana huomaa, mitä se opiskelu vaatii. Mutta ei tarvitse tavoitella tähtiä taivaalta, riittää, kun osaa tarpeeksi.

Sähkö- ja automaatioasentajasta insinööriksi

Marcus Ahola aloitti korkeakouluopinnot toisen opiskeluvuoden syksyllä, ja kolmannen opiskeluvuoden syksyllä hän opiskeli parin kuukauden ajan kaksi päivää viikossa TAMKin kursseja.

– Tein jopa pari koetta etänä ja kuljin lähiopetuksessa silloin kun se tuntui tarpeelliselta, esim. lämpö- ja virtausopissa halusin olla paikalla. Nyt olen suorittanut 8 kurssia, kun vähintään 7 vaaditaan, eli kasassa on 21/22 opintopistettä AMK-opintoja, Marcus Ahola summaa.

Marcus Aholan kokemusten mukaan matematiikan ja fysiikan osaaminen on tietoteknisten taitojen ohella pääasia.
– Pitää tehdä töitä. Motivaatiota tässä mitataan, tiivistää Marcus.

Hän kiittää Tamásia ja kaikkia uusia kavereitaan TAMKissa, joiden kanssa on pohtinut tehtäviä. Toinen ajattelee aina eri tavalla, ja siitä on opiskelussa hyötyä – saa uusia näkökulmia.

Ensin ansioon – tulevaisuudessa yrittäjäksi

Nyt Marcus Ahola etsii töitä kerätäkseen rahaa opintojaan varten.

– Talvella työmaita on vähemmän mutta huoltohommia sähkö- ja automaatioalalla voisi löytää, ja kaikki työ käy, pohtii nuori mies.

Tuleva sähköinsinööri pohtii kiinteistöautomaation ja teollisuuden sähköalan välillä – opintojen suunta ei siis ole vielä selvillä. Selvillä sen sijaan on, että kahden kaverin kanssa perustetaan yritys.

– Varmasti tekisin paperihommia mutta haluaisin tehdä töitä myös kentällä. Peruskoulussa tutustuin 4H-yrittäjyystoimintaan ja Sedussa yrittäjyyteen. Täällä tutustuin tuleviin yhtiökumppaneihin. Haluan olla itse kokonaan vastuussa mutta haluan myös nauttia vapaudesta, Marcus Ahola sanoo ja astelee moottorityösaliin kuvia varten.

Faktat – väyläopinnot sähkö- ja automaatioalalla

Seinäjoen Sedun sähkö- ja automaatioala tekee yhteistyötä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Muut Sedun väyläopinnot suuntautuvat Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Miksi?

– SeAMKissa sähköalan opinnot suuntautuvat automaatiotekniikkaan. TAMKissa vaihtoehtona on automaatiotekniikan lisäksi älykkäät koneet ja Talotekniikan tutkinto-ohjelmassa sähköinen talotekniikka. Kaikista valmistuu hyviä insinöörejä (AMK), tiivistää koulutuspäällikkö Jani Pusa.

Väyläopinnot SeAMKissa: insinööri (AMK), automaatiotekniikka

Väyläopinnot TAMKissa: insinööri (AMK), automaatiotekniikka, älykkäät koneet; Talotekniikan tutkinto-ohjelma, sähköinen talotekniikka

Jaa:

Ehkä sinua kiinnostaa myös