Esihenkilöareenan teematarjotin

Alta löydät Esihenkilöareenalla tarjolla olevat koulutusteemat. Pääset valitsemaan teemoista sinulle hyödyllisimmät ja tutkintoosi sopivimmat.

Aiheet sisältävät teemaan liittyviä ennakko- ja jälkitehtäviä, jotka liittyvät oman työsi tai itsesi kehittämiseen.

Aloittavien opiskelijoiden orientaatiotilaisuudessa käymme läpi tulevaan koulutukseen liittyviä asioita.

Teeman keskeistä sisältöä ovat asiakkuuksien ja yhteistyösuhteiden suunnittelu, johtaminen, arviointi ja kehittäminen.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella digitaalista markkinointiviestintää siten, että se tukee yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita ja on toteutettavissa yrityksen arjessa.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää digitaalista myyntiä.

Sanoittaa erilaisuutta ja laajentaa ihmistuntemusta – lähtökohtana on ymmärtää oma toimintatapansa, vahvuudet ja kehittämiskohteet. Analyysi pohjautuu itsearviointiin ja on oiva tapa kehittää johtamisosaamista sekä viestintää ja vuorovaikutustaitoja, ymmärrät myös paremmin erilaisuutta työyhteisössä.

Pyritään siihen, että opiskelija ymmärtää elintarvikelainsäädännön keskeisen sisällön ja osaa hakea ja tulkita tarvittaessa informaatiota elintarvikelaista.

Hankinnat ja kilpailutus teeman tavoitteena on, että opiskelija hallitsee hankintaprosessin julkisella ja yksityisellä sektorilla, sekä osaa toimia hankintoihin liittyvien säädösten, määräysten ja toimintatapojen mukaisesti.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella ja johtaa organisaation henkilöstövoimavaroja. Opiskelija osaa ohjata henkilöstöprosesseja sekä valita tarkoituksenmukaisia johtamisen tapoja ja menetelmiä.

Teeman tarkempi sisältökuvaus on tulossa lähiaikoina.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa laatia isännöintikohteen palvelusuunnitelman ja kehittää palvelusuunnitelmia.

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää jatkuvan parantamisen periaatteen ja osaa johtaa muutoksia työelämässä sekä osaa suunnitella, toteuttaa ja johtaa kehittämisprojekteja yhdessä henkilöstön kanssa.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija hallitsee vaativan perusparannus- tai korjaushankkeen.

Teeman tarkempi sisältökuvaus on tulossa lähiaikoina.

Teeman tarkempi sisältökuvaus on tulossa lähiaikoina.

Teeman tarkempi sisältökuvaus on tulossa lähiaikoina.

Tavoitteena on, että opiskelija osaa laatia kunnossapitosuunnitelman, suunnitella ja toteuttaa kunnossapidon logistiikan sekä valvoa ja käyttää kunnossapitojärjestelmää

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää kustannuslaskennan käsitteitä ja merkityksen osana liiketoiminnan kokonaisuutta, osaa tunnistaa kustannusten muodostumiseen liittyviä ongelmatilanteita ja osaa suunnitella talouden seurantajärjestelmiä kustannuslaskennan tarpeisiin.

Teeman kuvaus tulossa lähiaikoina

Tavoitteena on, että opiskelija osaisi tuotannollisia ja materiaalihallintaan liittyviä prosesseja johtaessaan ottaa huomioon työturvallisuuden, laatujärjestelmien ja ympäristönsuojelun asettamat vaatimukset prosessin johtamiselle sekä optimoida prosessiin liittyvän materiaalinkäsittelyn ja logistiikan.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa kehittää omaa liiketoimintaansa kokonaisuutena ja sen eri osa-alueita. 

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, johtaa ja kehittää yrityksensä luvanvaraisten aineiden käsittelyä ja varastointia.

Teeman kuvaus tulossa lähiaikoina

Teeman kuvaus tulossa lähiaikoina

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää monikulttuurisen työyhteisön haasteita monipuolisesti ja osaa johtamisessaan ottaa huomioon eri kulttuurien erityispiirteitä viestinnässä ja vuorovaikutustilanteissa.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa keskeisimmät asiat tuotesuunnittelusta, hallitsee tuotteen markkinoinnin, myynnin sekä hinnoittelun.

Opiskelija oppii neuvottelemaan ja ratkaisemaan ongelmia erilaisten asiakkaiden, sidosryhmien ja työyhteisön jäsenten kanssa tuloksekkaasti.

Tavoitteena on, että opiskelija tiedostaa millä välineillä/ keinoilla voi edistää oman työyhteisönsä/ vastuualueensa/ organisaationsa toimintaedellytyksiä julkisella tai yksityisellä sektorilla.

Teemassa pyritään siihen, että opiskelija kykenee arvioimaan monipuolisesti omaa johtamisosaamistaan ja tekemään johtamistaitojen kehittämissuunnitelman.

Tavoitteena on, että opiskelija osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää yrityksensä / osastonsa / vastuualueensa henkilöstön osaamista.

Tavoitteena on ymmärtää palvelujen asiakaskokemuksen prosessi ja sen kussakin vaiheessa käytettävät menetelmät.

Teeman kuvaus tulossa

Teeman tavoitteena on, että esihenkilö osaa perehdyttää sekä ohjata ja arvioida työssä oppijoita ja harjoittelijoita, mutta myös muita työntekijöitä osaamisen kehittämisessä.

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää yrityksen ydinprosessien merkityksen strategioiden toteuttajana pitkällä ja lyhyellä tähtäyksellä, osaa arvioida ja kehittää niitä sekä osaa soveltaa tiimityöskentelyn periaatteita prosessien johtamisessa.

Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella organisaation rahoitus- ja sijoitustoimintaa sekä seurata ja arvioida sen toteutumista ja tuloksellisuutta.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet ja kykenee käyttämään niitä erilaisten työkalujen avulla työssään erilaisissa tilanteissa, suunnittelussa ja käytännön teoissa.

Teeman kuvaus tulossa

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia asiakasrajapinnalla kaupankäyntiin liittyvien säädösten, määräysten ja toimintatapojen mukaisesti.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija hallitsee työyhteisötaidot, osaa edistää omaa ja työntekijöiden työssäjaksamista, työhyvinvointia ja osaamisen kehittämistä.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää strategisen suunnittelun prosessin ja sen merkityksen toiminnan kehittämisessä.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa talouden asiantuntijana ohjata budjetointi- ja tilinpäätösprosessia sekä sisäisen laskennan prosessia.

Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, johtaa ja kehittää yrityksensä / osastonsa / vastuualueensa taloutta (tuloslaskelma ja tase, tunnuslukujen hyödyntäminen, taloussuunnittelu jne) yhteistyössä henkilöstön kanssa. Teemassa otetaan huomioon sote-alan taloudenhoidon erityispiirteet.

Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, johtaa ja kehittää yrityksensä / osastonsa / vastuualueensa taloutta (tuloslaskelma ja tase, tunnuslukujen hyödyntäminen, taloussuunnittelu jne.) yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää tilinpäätöksen kokonaisuuden, osaa tulkita tuloslaskelmaa ja tasetta sekä analysoida sitä mm. tunnuslukuja käyttäen.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija tuntee ja osaa toteuttaa asiantuntijaraatitestit ja kuluttajatestit.  Koulutuksessa läpikäydään aistinvaraisen arvioinnin ja aistittavan laadun tutkimusmenetelmät ja harjoitellaan arviointia ja sen raportoimista.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa systemaattisesti toteuttaa tuotekehitysprosessin alkaen ideoinnista ja päättyen tuotelanseeraukseen.

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää turvallisuusjohtamisen merkityksen osana liiketoimintaa ja strategista johtamista sekä osaa arvioida, johtaa ja kehittää turvallisuusjohtamista.

Tavoitteena on, että opiskelija osaa kehittää yrityksensä/ osastonsa/ vastuualueensa henkilöstöresursseja lainsäädännön ja sopimusten mukaisesti (mm. esihenkilön ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet, työlainsäädäntö jne.).

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää työntekijöiden työhyvinvoinnin merkityksen osana henkilöstöjohtamista sekä merkittävänä osana yrityksen/ organisaation menestymistä.

Tavoitteena on tukea opiskelijan roolin muutosta työntekijästä lähihenkilöksi siten, että hän ymmärtää esihenkilöroolin eri ulottuvuudet ja lähiesihenkilöön päivittäisessä työssä kohdistuvat odotukset.

Teeman tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, johtaa ja kehittää yrityksensä varastointiprosessia.

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää verkostojen merkityksen osana liiketoimintaa ja strategista johtamista sekä osaa arvioida, johtaa ja kehittää verkostotoimintaa.

Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää ympäristöjohtamisen keskeiset käsitteet sekä osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää yrityksensä ympäristöasioiden hallintaa.

Hae koulutukseen: