G Vellikellotalo

Kurssila eli Vellikellotalo

Vanhan kurssilan suunnittelu aloitettiin 1906. Oppilaitoksella järjestettiin metsänomistajien talvikursseja, joiden  pitopaikaksi kurssila  rakennettiin.

Rakennustyöt  sujuivat hitaasti. Senaatti myönsi rahavaroja  kitsaasti. Peruskivien louhinnan yhteydessä tapahtui lisäksi onnettomuus, joka sekä viivästytti rakennustöitä, että  myöskin nosti kustannuksia. Rakennus valmistui vasta 1910. 

Kurssila on saanut toisen nimensä katolla olevasta vellikellosta, jolla  ilmoitettiin ruokailun alkamisesta. Valmistumisensa jälkeen rakennuksen toiseen kerrokseen sijoitettiin vesisäiliö, jonne tullimoottorin käyttämä vesipumppu nosti vettä oppilaitoksen vesijohtoverkoston tarpeeseen. Tuulimoottori osoittautui  epävarmaksi ja 1930 se korvattiin sähkömoottorilla. 

Tässä rakennuksessa 1977 aloitettiin metsätyönjohtajakoulutus. Metsätyönjohtajakoulutuksen loputtua rakennus peruskorjattiin kurssitoiminnan tarpeisiin.  

Kuva: Hannu Latvajärvi

Yläkuvassa Vellikellotalo lokakuussa 2018. Kuva: Jorma Toopakka

Tuomarniemen Puulajipuisto >