47 Kanadanlehtikuusi

Larix laricina

Kanadanlehtikuusi eli tamarakki kasvaa USA:n koillisosissa ja lähes koko Kanadan metsävyöhykkeessä Atlantilta Kalliovuoristoon saakka lännessä ja metsänrajalle pohjoisessa. Lisäksi Alaskassa on erillinen esiintymä.
Se muodostaa puhtaita metsiä, mutta vielä yleisemmin se kasvaa sekametsinä musta- ja valkokuusen ja palsamipihdan kanssa. Se on pienehkö puu, joka saavuttaa noin 20 metrin pituuden. Levinneisyytensä pohjoisosissa kanadanlehtikuusi esiintyy enimmäkseen vettä läpäisevillä kivennäismailla. Etelämpänä laji esiintyy runsasravinteisilla rämeillä ja korvissa.

Kanadanlehtikuusi on tunnistettavissa hennoista, mutkittelevista latvaoksistaan. Puun latvus on kapean kartiomainen ja kärjestä usein sivulle taipunut. Oksat ovat yläviistoja ja tavallisesti epäsäännöllisinä kiehkuroina. Lyhythaaroissa on vain 12–20 neulasta. Kävyt ovat pienempiä kuin muilla lehtikuusilajeilla. Ne ovat 1,5–2,0 cm pitkiä, kaljuja, uurteisia ja kärjestä hammaslaitaisia. Kanadanlehtikuusta on viljelty vähän sen luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella, koska se ei tarjoa mitään merkittäviä etuja esim. euroopan- tai siperianlehtikuuseen verrattuna. Suomessa lajin menestyminen on ollut vaihtelevaa.

  • Suomenkielinen nimi: Kanadanlehtikuusi
  • Heimo: Pinaceae
  • Suku: Larix
  • Laji: laricina
  • Koko: 15–35 m.
  • Kotipaikka: Pohjois-Amerikka, erityisesti Kanadan pohjoisosat metsänrajalle asti.
  • Kuvaus: Kesävihanta havupuu, sinivihreät neulaset, keltainen syysväri, siro kasvutapa, pienet kävyt.
  • Kasvupaikka: Aurinko, keski–runsasravinteinen, tuore–kostea. Pärjää myös savimaalla.
  • Menestyminen: Vyöhykkeet I–V (VI-VIII). Riippuu alkuperästä.

Tuomarniemen Puulajipuisto >