Onnea tutkintotodistuksen saajille

Tänä vuonna tammikuusta tähän päivään, tutkintotodistuksen on Sedussa saanut 1021 henkilöä. Nyt toukokuussa tutkinnon suorittaneita on upea joukko: yhteensä 501 henkilöä saa tutkinnon valmiiksi. Heidät kaikki läheisineen on kutsuttu juhlaan.

Tutkinnon suorittaminen on lyhyempi tai pidempi matka; osaamista on kartutettu, työelämässä opittu, aika monet (yli kolmannes tutkinnon suorittaneista) ovat solmineet työnantajan kanssa oppisopimuksen yhteen tutkinnon osaa tai pidempäänkin.

Opiskeluaikana on syntynyt ystävyyssuhteita, jotka kantavat työelämässä ja jatko-opinnoissa - koko elämässä.

On aika kiittää tukijoukkoja, opettajia, opoja ja muita ohjaajia, työpaikkoja ja työpaikkaohjaajia. Meiltä kaikilta ruusuntuoksuiset onnittelut!

Tutkinnon suorittamiseen tarvitaan yhteistyötä mutta sinä sen teit! Onnittele itseäsi ja ole ylpeä suorituksestasi!

Tänä vuonna tammikuusta tähän päivään, tutkintotodistuksen on Sedussa saanut 1021 henkilöä. Nyt toukokuussa tutkinnon suorittaneita on upea joukko: yhteensä 501 henkilöä saa tutkinnon valmiiksi. Heidät kaikki läheisineen on kutsuttu juhlaan.

Tutkinnon suorittaminen on lyhyempi tai pidempi matka; osaamista on kartutettu, työelämässä opittu, aika monet (yli kolmannes tutkinnon suorittaneista) ovat solmineet työnantajan kanssa oppisopimuksen yhteen tutkinnon osaa tai pidempäänkin.

Opiskeluaikana on syntynyt ystävyyssuhteita, jotka kantavat työelämässä ja jatko-opinnoissa - koko elämässä.

On aika kiittää tukijoukkoja, opettajia, opoja ja muita ohjaajia, työpaikkoja ja työpaikkaohjaajia. Meiltä kaikilta ruusuntuoksuiset onnittelut!

Tutkinnon suorittamiseen tarvitaan yhteistyötä mutta sinä sen teit! Onnittele itseäsi ja ole ylpeä suorituksestasi!

Huom! Toukokuussa tutkintotodistuksen saaneita on enemmän. Tässä ne, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen.

Sedu Ilmajoki
Eläintenhoidon at, klinikkaeläinhoitaja (AT): Vättö Sara, Naantali.
Eläintenhoidon at, trimmaaja (AT): Mäenpää Nina, Ilmajoki; Parkkinen Johanna, Lappeenranta.
Maatalousalan at, maatilatyöntekijä: Rossi Viljami, Konnevesi.
Maatalousalan pt, eläintenhoitaja: Heimonen Pirkko, Seinäjoki; Koivisto Jenna, Kauhajoki; Koivuniemi Sara, Ilmajoki; Lehtinen Iita, Kurikka; Loukkola Minja, Kurikka; Määttä Oona, Isokyrö; Nevala Ida, Seinäjoki; Pykälämäki Suvi, Seinäjoki; Salmenautio Eetu, Alajärvi; Salo Jessika, Seinäjoki; Yli-Koivisto Jenni Isokyrö.
Maatalousalan pt, maaseutuyrittäjä: Anttila Esa, Kurikka; Hauhia Iiro, Seinäjoki; Holkko Henri, Kurikka; Jukarainen Miika, Kristiinankaupunki; Jussila Oscar, Ilmajoki; Karhukorpi Eero, Alavus; Kohtamäki Eemeli, Kuortane; Kristola Satu, Ilmajoki; Leppäkangas Jere, Kristiinankaupunki; Luoma-Lammi Juha-Matti, Kurikka; Mattila Akseli, Kihniö; Mäkelä Niko, Ilmajoki; Nevala Jesse, Kurikka; Parkkari Eero, Kurikka; Penttilä Pekka, Seinäjoki; Pienimäki Rasmus, Ilmajoki; Roumio Teemu, Kauhava; Salunen Juho, Ruovesi; Sivula Valtteri, Honkajoki; Talasmäki Topias, Ilmajoki; Tienari Jaakko, Kurikka.
Rakennusalan pt, maarakennuskoneenkuljettaja: Heikkilä Arttu J, Seinäjoki; Heikkilä Arttu V, Kauhava; Iskala Kalle, Seinäjoki; Kivistö Jimi, Lapua; Koivisto Juho, Virrat; Laine Miika, Kurikka; Paju Rasmus, Kurikka; Palola Juuso, Lapua; Tuomi Jussi, Seinäjoki; Uusitalo Jussi, Kauhava.

Sedu Kurikka 
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun pt, kuvallisen ilmaisun oa, kuvallisen ilmaisun toteuttaja: Aitola Susanna, Kurikka; Kallio Anni, Isokyrö; Saarinen Tytti, Kurikka; Rissanen Jani, Seinäjoki.
Rakennusalan pt, talonrakentaja: Haapoja Samuel, Kurikka; Hovila Leevi, Kurikka; Kaurila Ossi, Teuva; Lepistö Kristian, Kurikka; Rinta-Tassi Niilo, Kurikka.
Ravintola- ja catering-alan pt, kokki: Ristiharju Peppilotta, Kauhajoki; Uittomäki Janette, Kurikka.
Sosiaali- ja terveysalan pt, lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon oa, lähihoitaja: Luokkakallio Petra, Kurikka; Ojala Iida, Soini; Raiski Iida-Maria, Ilmajoki; Salmenoksa Emma, Kauhajoki.
Sosiaali- ja terveysalan pt, sairaanhoidon ja huolenpidon oa, lähihoitaja: Ala-Opas Siiri, Kurikka; Alho Aada, Kurikka; Heinola Saana, Kurikka; Jaatinen Anni, Teuva; Kallio Jenna, Kurikka; Kivilahti Henni-Riikka, Kauhajoki (myös yo-tutkinto); Kujanpää Linnea, Teuva; Laine Olga, Kristiinankaupunki (myös yo-tutkinto); Laurila Maria, Teuva; Mäkivaara Kia, Kauhajoki (myös yo-tutkinto); Nuora Maisa, Kurikka; Rajala Linda, Kauhajoki (myös yo-tutkinto); Rinta-Kokko Henna, Kurikka; Salonen Kalle, Kauhajoki; Soini Ronja, Kurikka (myös yo-tutkinto); Voittola Oona, Teuva.
Sähkö- ja automaatiotekniikan pt, sähköasentaja: Mikkola Santeri, Kurikka; Pohjola Matias, Kurikka.
Sähkö- ja automaatiotekniikan pt, sähköasentaja ja automaatioasentaja: Kuoppakangas Jussi, Kurikka; Kurikka Aaro, Kurikka; Latvala Iisakki, Kurikka; Lehtinen Joonas, Kurikka; Metsäranta Lauri, Kauhajoki; Naukkarinen Nuutti, Seinäjoki; Paloluoto Perttu, Kurikka; Raja Jari, Kurikka; Rantala Hannu, Kurikka; Tapola Ville, Ilmajoki; Teikari Topias, Isojoki.
Taideteollisuusalan pt, sisustusalan oa, artesaani: Heikkilä Laura, Kauhajoki; Laine Maria-Helena, Kauhajoki; Lehtonen Sanni, Vaasa; Ponsiluoma Iina, Kurikka; Rintatalo Oona, Kauhajoki; Turkulainen Riikka, Ilmajoki; Virtanen Minttu, Vaasa.
Talotekniikan pt, putkiasentaja: Hakoneva Jere, Kurikka; Konttinen Aaro, Teuva; Kytösaari Janne, Ilmajoki; Latva-Panula Roope, Kauhajoki; Mäki-Juoni Onni, Kauhajoki; Mäki-Paavola Lassi, Kurikka; Mäntylä Jesse, Kurikka; Pantti Iiro, Kurikka; Ropponen Touko, Kurikka; Tervahartiala Jose, Kauhajoki; Åkerman Riku, Ilmajoki.
Tieto- ja viestintätekniikan pt, elektroniikka-asentaja: Kivioja Oskari, Ilmajoki; Koskenkorva Sisu, Ilmajoki; Myllyniemi Tuomo, Kurikka; Ruutiainen Riku, Kurikka.
Turvallisuusalan pt, turvallisuusvalvoja: Kaltiaisenaho Veikka-Kustaa, Seinäjoki; Koivisto Nelli, Teuva; Kälviäinen Jussi, Teuva; Panttila Atte, Teuva; Sarin Alexandra, Ikaalinen.
Turvallisuusvalvojan eat: Arola Harri, Seinäjoki; Keski-Sämpi Riku, Kannus; Toivonen Anna, Karijoki.
TUVA, Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus: Alvinen Juuli, Seinäjoki; Haikonen Jussi, Teuva; Hakala Juho, Kurikka; Jokinen Siiri, Isojoki; Ketola Emilia, Kurikka; Koivuluoma Roope, Kurikka; Koivunen Jenna, Kurikka; Laitinen Ronja, Kurikka; Mäenpää Jesse, Kurikka; Nevala Tomi, Ilmajoki; Niemi Luka, Teuva; Osmonen Tianna, Lappajärvi; Pajamäki Soile, Kurikka; Ponsimaa Akseli, Seinäjoki; Puro Niklas, Kauhajoki; Puska Emilja, Kauhajoki; Ruotsalainen Miili, Espoo; Suurkoivu Joona, Kurikka; Talvitie Roni, Teuva; Tamm Pirjo, Kurikka; Tasanko Mikko, Teuva; Torvinen Lenni, Kurikka; Tuomisto Antton, Kurikka; Ylikoski Ella, Kaskinen.

Sedu Lapua ja Lappajärvi
Autoalan pt, ajoneuvoasentaja: Ala-Ketola Jussi, Lapua; Hautamäki Niklas, Kauhava; Lassila Jere, Kauhava; Rintala Jori-Matti, Kauhava; Teppo Hermanni, Kauhava.
Kone- ja tuotantotekniikan pt, levyseppähitsaaja: Luoma Topias, Kauhava; Niemelä Veeti, Lapua.
Kone- ja tuotantotekniikan pt, koneistaja: Herrera Nicolas, Seinäjoki.
Liiketoiminnan pt, merkonomi: Asuintupa Sinna, Kauhava; Ekola Viivi, Kauhava; Jokela Hanna, Lapua; Kojonen Kati, Kauhava; Paloniemi Roope, Lapua; Puhakka Sara, Lapua; Ruuskanen Neela, Kauhava; Saarenpää Emil, Lapua; Sandberg Marjaana, Kauhava; Unkuri Vertti, Lapua; Ylinen Juuli, Kauhava.
Rakennusalan pt, talonrakentaja: Hautamäki Matias, Lapua; Kujala Roope, Kauhava; Ylinen Vilja, Kauhava.
Ravintola- ja catering-alan pt, kokki: Autio Emmi, Kauhava; Dunaeva Marina, Kauhava; Eskola Antti, Lapua; Känsälä Kuisma, Lapua; Sandelin Crista, Lapua; Vainionpää Josefiina, Lapua.
Sosiaali- ja terveysala, koulutus hoiva-avustamisen työtehtäviin: Aasmäe Anzeelika, Alajärvi; Kataja Anu, Alajärvi; Rajala Tuomas, Alajärvi; Vehkamäki Anne, Alajärvi.
Sosiaali- ja terveysalan pt, ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen oa, lähihoitaja: Herttua Mari, Lapua; Huhtala Jonna, Lapua; Ränkimies Jaana, Alajärvi; Törönen Jenni, Ilmajoki; Uusikangas Anu, Kauhava; Varvas Rita, Kauhava.
Sosiaali- ja terveysalan pt, sairaanhoidon ja huolenpidon oa, lähihoitaja: Eklund Minttu, Lapua; Haapoja Amanda, Lapua; Hakola Siiri, Lapua; Halmesmäki Ronja, Kauhava; Hasunen Anni, Lapua; Hautaniemi Nora, Lapua; Isosomppi Jonna, Kauhava; Kuivila Kaisa, Lapua; Vesala Emmi, Lapua.
Sähkö- ja automaatioalan pt, sähköasentaja ja automaatioasentaja: Haapala Kaapo, Lapua; Harju Otto, Kauhava; Manner Samuli, Kauhava; Mäkynen Jonne, Lapua; Näykki Jami, Lapua; Orrenmaa Niko, Kauhava; Perälä Elmeri, Kauhava; Perämäki Aleksi, Lapua; Pukkila Teemu, Kauhava; Vienonen Tatu, Lapua Ylipelkonen Santeri, Kauhava.
Talotekniikan pt, kylmäasentaja: Holkkola Lauri, Lapua; Luomala Eelis, Lapua; Polvi Eero, Kauhava; Timonen Jori, Lapua; Tuomaala Eetu, Kauhava.

Sedu Rengonharju
Kuljetusalan at, tavarakuljetusten osaamisala: Pitkänen Miia, Alajärvi.
Logistiikan pt, kuorma-autonkuljettaja: Talja Onni, Kurikka.
Logistiikan pt, linja-autonkuljettaja: Tsytsera Yuriy, Seinäjoki; Uusipaikka Satu, Alajärvi.
Logistiikan pt, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja: Alatalo Miska, Kuortane; Ala-Välkkilä Eero, Kurikka; Annala Toni, Kurikka; Haanpää Joona, Kurikka; Harju Santeri, Alavus; Hietamäki Jere, Kurikka; Ilomäki Jarkko, Kurikka; Jykelä Aku, Seinäjoki; Jäntti Matias, Isokyrö; Kaappola Iikka, Kauhava; Kankaanpää Joonas, Seinäjoki; Kannosto Jimi, Ilmajoki; Kari Topias, Kauhava; Koivisto Iida, Kauhava; Koivisto Raineri, Seinäjoki; Korpi Henri, Seinäjoki; Koskiniemi Lassi, Kurikka; Koskiniemi Miro, Seinäjoki; Lehtisaari Robin, Tampere; Lemponen Jere, Lapua; Mikkilä Matti, Kuortane; Moisio Sari, Seinäjoki; Möttönen Jyri, Kauhava; Pajula Topi, Kauhava; Prusti Matias, Seinäjoki; Salomäki Rami, Isojoki; Somppi Oona-Amanda, Seinäjoki; Tuuri Konsta, Kauhava; Valkama Sofia, Kurikka; Valli Juuso, Parkano; Vähämaa Sameli, Seinäjoki.

Sedu Seinäjoki, Rastaantaival 
Kone- ja tuotantotekniikan pt, koneasentaja: Koski Eeli, Ilmajoki; Lauri Viljami, Ilmajoki; Pispa Juha, Alavus.
Kone- ja tuotantotekniikan pt, koneistaja: Aaramaa Roni, Seinäjoki; Ala-Renko Veeti, Ilmajoki; Ahonen Elias, Ilmajoki; Haapala Santtu, Ilmajoki; Hämäläinen Eetu, Seinäjoki; Kolehmainen Miika, Ilmajoki; Kuismanen Juuso, Seinäjoki; Lehtisaari Teemu, Alavus; Lehtisaari Veeti, Seinäjoki; Loukola Juho, Seinäjoki; Viitala Juhani, Ilmajoki; Winter Alpo, Ilmajoki.
Kone- ja tuotantotekniikan pt, levyseppähitsaaja: Ala-Mantila Veikka, Kurikka; Al-Najjar Sameer, Seinäjoki; Thapa Dinesh, Seinäjoki; Rajamäki Seppo, Ilmajoki.
Pintakäsittelyalan pt, maalari: Ahtaanluoma Viola, Seinäjoki; Häkki Inka, Seinäjoki; Keski-Nisula Elena, Kuortane; Lahti Emilii, Ilmajoki; Lampi Laura, Seinäjoki; Oijennus Veeti, Isojoki; Sarvikas Janina, Alavus; Saltbacka Fanny, Seinäjoki.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan eat: Rintala Maritta, Lapua; Suvanto Seija, Lapua.
Rakennusalan pt, talonrakentaja: Haaramo Oskari, Ilmajoki.; Keskimäki Lauri, Seinäjoki; Mäki-Kahma Seppo, Ilmajoki; Nikkinen Mila, Seinäjoki; Risku Oskari, Kihniö; Salmela Iiro, Seinäjoki; Sauna-aho Oskari, Kuortane; Stolt Milja, Seinäjoki.
Talotekniikan at, nuohooja: Aarrejärvi Sami, Hirvensalmi; Rautiainen Juha, Mikkeli.
Talotekniikan eat, putkiasentaja: Virtanen Timo, Tampere.
Talotekniikan pt, putkiasentaja: Ahlholm Irene, Seinäjoki; Heponeva Antti, Seinäjoki; Keisala Aleksi, Isokyrö, Latvala Mico, Seinäjoki; Rantala Jarmo, Virrat; Salonen Niko, Seinäjoki; Uitto Timi, Seinäjoki.

Sedu Seinäjoki, Suupohjantie
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja, parturi: Kangas Ann-Marie, Kauhava; Kuusisto Helena, Kurikka; Latva-Nikkola Venla, Kurikka; Pohjola Anna-Sofia, Seinäjoki.
Johtamisen ja yritysjohtamisen eat, Johtamisen ja yritysjohtamisen osaamisala; Hakoniemi Anu, Ilmajoki; Kangasluoma Riitta, Lapua
Liiketoiminnan at, Liiketoiminnan palveluiden osaamisala: Haapamäki Jenni, Seinäjoki; Hautaniemi Piia, Teuva; Nurmi Maria, Isokyrö; Sirén Leena, Vantaa
Liiketoiminnan at, Myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala: Määttä Sanna, Lahti; Siekkinen Juho, Seinäjoki
Liiketoiminnan at, Taloushallinnon osaamisala: Vilmunen Elisa, Seinäjoki.
Liiketoiminnan pt, merkonomi: Davidsson Nina, Karvia; Elgbacka Tuula, Seinäjoki; Fell Miikka, Seinäjoki; Haapahuhta Noel, Seinäjoki; Haapamäki Martti, Seinäjoki; Hankonen Aleksi, Isokyrö; Heikkinen Vesa, Seinäjoki; Jouppi Jari, Seinäjoki; Juntunen Jesse, Seinäjoki; Järvikuona-Niiniaho Anna-Mari, Virrat; Kaari Joona, Seinäjoki; Karhu Katariina; Isokyrö; Kellosaari Oskari, Seinäjoki; Kivelä Tommi, Seinäjoki; Käpyaho Henna, Seinäjoki; Lamminaho Santeri, Ilmajoki; Leskinen Jonatan, Seinäjoki; Lindberg Sonja, Seinäjoki; Manninen Leevi, Seinäjoki; Mayer Ronya, Seinäjoki; Mäki-Jouppila Salla, Seinäjoki; Paajaste Jesse, Seinäjoki; Peltonen Teemu, Seinäjoki; Perkiö Ville, Seinäjoki; Peurala Emmi, Lapua; Strang Anniina, Kauhava; Takala Rasmus, Seinäjoki; Teikari Rosanna, Seinäjoki; Tikkanen Eero, Seinäjoki, Uusimäki Jimi, Ilmajoki; Vainio Jemina, Seinäjoki; Valli Veera, Ilmajoki (myös yo-tutkinto); Valtari Alina, Seinäjoki; Vesanto Eelis, Seinäjoki; Välimaa Noora, Seinäjoki; Ylinen-Luopa Siiri, Seinäjoki.
Lähiesimiestyön at: Heikkilä Jenni, Alavus; Jalonen Satu, Rauma.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja.
– Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen oa: Autio Sari, Lapua; Chindaporn Sinchai, Seinäjoki; Finnilä Noora, Alajärvi; Mäkelä Jaana, Lapua; Mäkelä Moona, Seinäjoki; Palmroth Teresa, Kurikka; Schroderus Tanja, Kauhajoki; Setälä Suvi, Seinäjoki.
– Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala: Hiipakka Jonna, Isokyrö; Rantamäki Jessica, Isokyrö; Peräkangas Päivi, Kurikka.
– Mielenterveys ja päihdetyön osaamisala: Jääskö Miia, Seinäjoki; Koivula Noora; Alavus.
– Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala: Haartela Juulia, Seinäjoki; Hietala Anniina, Seinäjoki; Kallio Heidi, Seinäjoki; Latvatalo Noora, Ilmajoki (myös yo-tutkinto); Leikkola Meri, Lapua; Nurminen Nea, Seinäjoki (myös yo-tutkinto); Poikselkä Minka, Seinäjoki; Soukka Mira, Seinäjoki; Syrjämäki Emmi, Seinäjoki; Väliaho Milla, Karvia.
– Suunhoidon osaamisala: Gerasimov Jaana, Kuortane; Hanhiniemi Maria, Seinäjoki; Hannula Suvi-Tuulia, Seinäjoki; Koivumäki Reetta, Kuortane; Myllymäki Miisa, Seinäjoki; Virtanen Katja, Seinäjoki.
Tieto- ja viestintätekniikan pt, IT-tukihenkilö: Ala-Aho Atte, Ilmajoki; Harjunpää Severi, Kurikka; Hautamäki Jimi, Seinäjoki; Jouppi Jari, Seinäjoki; Kekola Ella, Lapua; Kivimaa Peetu, Kurikka; Perälampi Aleksi, Seinäjoki; Pollari Niko, Kuortane; Roumio Tomi, Kauhava; Tasanko Jaakko, Ilmajoki; Äijälä Hannu, Seinäjoki.
Tuotannon esimiestyön eat, Työnjohtaja: Kantti Jarno, Ilmajoki.
Vanhustyön erikoisammattitutkinto, ikääntyneen ihmisen palveluohjaaja (EAT): Tuomi Pirita, Lahti.
Vanhustyön erikoisammattitutkinto, muistihoitaja (EAT): Harvio Maria, Hämeenlinna; Kuuva Riikka, Taipalsaari.
Yrittäjyyden at, Yritystoiminnan kehittämisen osaamisala: Penninkangas Aki, Seinäjoki.
Yrittäjyyden at, Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala: Gomez Gaviria Lorena, Helsinki; Okobia Saturday, Hyvinkää
Yrittäjän at, Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala: Nkwentie Philemon, Tampere.

Sedu Seinäjoki, Törnäväntie
Ajoneuvoalan ammattitutkinto, korjaamopalvelun osaamisala: Halonen Nestori, Vaasa, Kuusela Harri, Ilmajoki; Pylväläinen Ville, Jyväskylä.
Autoalan pt, ajoneuvoasentaja: Fält Kosti, Seinäjoki; Eskeli Konsta, Lapua; Harju Eeli, Seinäjoki; Heikkilä Lauri, Seinäjoki; Inkeri Lari, Seinäjoki; Järvinen Antti, Ilmajoki; Järvenpää Jussi, Seinäjoki; Kailajärvi Jarkko, Alavus; Kallio Feeli, Ilmajoki; Kamppi Nella, Seinäjoki; Katajaniemi Aatu, Seinäjoki; Ketola Tiitus, Seinäjoki; Lautamäki Matias, Kurikka; Levä joona, Honkajoki; Liimatainen Taavi, Ilmajoki; Myllyharju Roni, Kurikka; Mylläri Lauri, Kurikka; Mylläri Tuukka, Seinäjoki; Mäkelä Stefan, Seinäjoki; Männikkö Roni, Ilmajoki; Ojanen Oskari, Kurikka; Palo Johan, Isokyrö; Pirttimäki Aleksi, Seinäjoki; Pitkänen Konsta, Alajärvi; Puntala Panu, Seinäjoki; Raittila Jere, Kurikka; Rantakurtakko Eeli, Isokyrö; Rinta-Möykky Alex, Seinäjoki; Valtari Mikael, Seinäjoki; Viitala Jesse, Kauhajoki; Viitamäki Miro, Ilmajoki; Välimäki Tomi, Seinäjoki; Ylinen Kimi, Seinäjoki; Ylinen Tommi, Seinäjoki.
Elintarvikealan pt, elintarvikkeiden valmistaja: Porthen Josefiina, Seinäjoki.
Elintarvikealan pt, leipuri-kondiittori: Joensuu Silja, Seinäjoki; Karhu Jaakko, Seinäjoki; Kinnunen Miia, Ähtäri; Mastokangas Emilia, Seinäjoki.
Elintarviketeollisuuden at, liha-alan osaamisala: Ala-Varvi Satu, Ilmajoki; Arola Tytti-Silja, Simo; Kallio Katja, Seinäjoki; Kukkamo Anne, Seinäjoki; Maiwong Pacharida, Seinäjoki; Ojala Nieminen Tiina, Seinäjoki; Rappe Marjukka, Seinäjoki; Ritola Erja, Seinäjoki.
Erityisruokavaliopalvelujen eat, dieettikokki: Niemelä Sari, Kurikka.
Ravintola- ja catering-alan pt, kokki: Hautala Harri, Seinäjoki.
Ravintola- ja catering-alan pt, tarjoilija: Pukkila Eemi, Seinäjoki; Säynäjoki Tiia-Maria, Seinäjoki; Vinkka Aliina, Lappajärvi.
Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto, sähköasentaja: Siipola Jesse, Kauhajoki.
Sähkö- ja automaatioalan pt, sähköasentaja: Enkelman Mirko, Seinäjoki; Harju Tommi, Seinäjoki; Jaakkola Eemil, Seinäjoki; Jaskari Tuomas, Seinäjoki; Kangas Miko, Seinäjoki; Kulha Jani, Alavus; Lehtimäki Samu, Seinäjoki; Mähönen Miro, Ilmajoki; Saarikoski Arttu, Seinäjoki.
Sähkö- ja automaatioalan pt, sähkö- ja automaatioasentaja: Fräntilä Mikko, Seinäjoki; Haapala Matias, Ilmajoki; Isopahkala Matias, Seinäjoki; Janhunen Eetu, Seinäjoki; Jouppi Akseli, Ilmajoki; Koivuniemi Severi, Seinäjoki; Korpiniemi Kristian, Seinäjoki; Malmstén Daniel, Seinäjoki; Myllymäki Rasmus, Seinäjoki; Mäkynen Vili, Seinäjoki; Mäntynen Niklas, Seinäjoki; Paavola Ilkka, Seinäjoki; Pelkkala Ilmari, Seinäjoki; Rantala Väinö, Alavus; Rintala Topias, Seinäjoki; Sainio Veeti, Seinäjoki; Salonen Riku, Seinäjoki; Syrjälä Joonas, Seinäjoki; Tiikkainen Henri, Seinäjoki; Tulisalo Jonne, Isokyrö; Vettenranta Tuomas, Seinäjoki; Vuorinen Daniel, Seinäjoki; Yli-Kuha Elias, Kuortane; Yli- Kuha Juha, Kuortane.
Tekstiili- ja muotialan pt, mittatilausompelija: Ahonen Anastasiia, Seinäjoki; Harri Ronja, Seinäjoki; Kanervala Maria, Kauhava; Korkeamäki Anna, Seinäjoki; Mikkola Eetu, Seinäjoki.
Tieto- ja viestintätekniikan pt, tietoverkkoasentaja: Anttila Daniel, Seinäjoki; Kalliomaa Aaro, Seinäjoki; Koskenkorva Niko, Seinäjoki; Kuusisto Antti, Seinäjoki; Perälä Topias, Seinäjoki; Suomela Leevi, Seinäjoki.
Vocational qualification in Electrical Engineering and Automation Technology, Electrician and Automation Assembler: Jouppi Timo, Seinäjoki; Lahtinen Mikko, Seinäjoki; Östelund Dilok, Kruunupyy.

Sedu Vaasa
Rakennusalan pt, maarakennuskoneenkuljettaja: Rinta-aho Joni, Vaasa.

Sedu Ähtäri, Koulutie 
Autoalan pt, ajoneuvoasentaja: Lahtinen Miika, Ähtäri; Hirvilampi Santeri, Ähtäri; Lindgren Jenni, Virrat.
Kone- ja tuotantotekniikan pt, levyseppähitsaaja: Panchenko Igor, Ähtäri.
Kone- ja tuotantotekniikan pt, koneistaja: Ahola Jesse, Alavus; Kauranen Eetu, Ähtäri; Soukka Rasmus, Alavus.
Puuteollisuuden pt, puuseppä: Ida-Maria Mattinen, Ähtäri.
Ravintola- ja cateringalan pt, kokki: Vilaseco Cancelas Edelmiro, Ähtäri.
Sosiaali- ja terveysalan pt, sairaanhoidon ja huolenpidon oa, lähihoitaja: Pyylampi Arja, Alavus.
Sosiaali- ja terveysalan pt, koulutus hoiva-avustamisen työtehtäviin: Chirkunova Aleksandra, Alavus; Isoaho Kirsi, Alavus; Osala Jonna, Alajärvi.

Sedu Ähtäri, Tuomarniementie
Metsäalan pt, metsäkoneenkuljettaja: Antila Jenni, Kauhajoki (myös yo-tutkinto); Hakala Jere, Alavus; Hautamäki Veikka, Alajärvi; Kaartinen Aapo, Ähtäri; Laukkonen Emil, Ähtäri (myös yo-tutkinto); Moilanen Matias, Ähtäri (myös yo-tutkinto); Saari Atte, Seinäjoki; Saari Jere, Seinäjoki; Suomala Matjus, Alajärvi.

Juhlatunnelmia

Suupohjantien juhlakuvia

Törnäväntien juhlakuvia

Jaa: