Sedu näkyi ja niitti menestystä SAKUstarseissa
SAKUstars, valtakunnallinen kulttuurikilpailu ammattiin opiskeleville, järjestettiin tänä vuonna 23.-25.4.2024 Ikaalisissa SASKYn organisoimana. Sedusta osallistui jättijoukkue, kun yli 60 opiskelijaa otti osaa kilpailun ennakko- ja livelajeihin.
Sedu sai kilpailuista komean saaliin: kaksi kultaa, kuusi hopeamitalia ja kolme pronssia, ja kunniamainintoja kertyi kaikkiaan seitsemän kappaletta. Elämyksellisen tapahtuman anti oli kuitenkin osallistuneille mitaleita mittavampi.
SAKUstars, valtakunnallinen kulttuurikilpailu ammattiin opiskeleville, järjestettiin tänä vuonna 23.-25.4.2024 Ikaalisissa SASKYn organisoimana. Sedusta osallistui jättijoukkue, kun yli 60 opiskelijaa otti osaa kilpailun ennakko- ja livelajeihin.
Sedu sai kilpailuista komean saaliin: kaksi kultaa, kuusi hopeamitalia ja kolme pronssia, ja kunniamainintoja kertyi kaikkiaan seitsemän kappaletta. Elämyksellisen tapahtuman anti oli kuitenkin osallistuneille mitaleita mittavampi.
– Kisat menivät huikean hienosti, Sedun SAKUstars-joukkueenjohtaja Henriikka Warmbold kertoo. – Nuorilta nähtiin valtavaa heittäytymistä, itsensä ylittämistä ja upeaa yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä!
– Siellä syntyi ystävyyksiä yli ala- ja yksikkö-, ja jopa oppilaitosrajojen.
– Nämä olivat opiskelijoille elämykselliset kolme päivää. Se, että osallistui, oli suurin voitto.
Opiskelijoiden luovuus näkyi ja kuului
”Yhdessä luovasti rajojen yli – se on Sedu!” -kannustushuuto kajahtaa Ikaalisten Valkean Ruusun Areenalla ison sedulaisten joukon huutamana.
– Sedu näkyi ja kuului tämän vuoden SAKUstarsissa todella upeasti. Saimme muiden joukkueiden tutuilta kisahuoltajilta palautetta, että ”wau, teillä ei ole koskaan ollut näin isoa joukkuetta – olemassaolonne todella huomaa”, Warmbold kertoo.
– Sedulaisia oli esiintymässä kilpailujen eri seremonioissa, mikä lisäsi näkyvyyttä. Kirsikkana kakun päällä oli voitto Kannustushuuto-sarjassa Sedu Lapuan liiketoiminnan opiskelijan Aliina Matilan keksimällä kannustushuudolla. Koko Sedun joukkue oli mukana huutamassa Sedua voittoon.
Niin ikään opiskelijan luovuuden ja työn hedelmänä syntyivät Sedu-liput, joita näkyi kisoissa komeina rivistöinä. Media-alan opiskelijan Emilia valmisti liput. – Oman joukkueen jäsenet oli helppo tunnistaa runsaan kisaväen joukosta jo kaukaa, Warmbold kiittelee.
– Onnistunut ja mieleenpainuva kisareissu kaiken kaikkiaan.
Sedun mitalit ja kunniamaininnat SAKUstars 2024 -kilpailuissa
Paljon onnea!
Kulta Aaro Vertanen, Sedu Törnäväntie, Soolosoittimet (live) Sedusta kajahtaa, koko Sedun joukkue, Kannustushuuto (live) Hopea Juha-Sakari Ojala, Sedu Lapua, Taidetta kahdessa tunnissa (live) Marjo Varpula, Sedu Suupohjantie, Maisemamaalaus (live) Gideon Njoku, Sedu Rastaantaival, Soolosoittimet (live) The Anonymous, Sedu Kurikka & Ähtäri, Soitinyhtyeet ja bändit (live) – Janna-Sofia Kuusinen – Pinja Monto – Emilia Burci – Ellinoora Katajamäki – Miska Koivisto Carina Pulkkinen, Sedu Kurikka, Lausunta ja monologit (live) Riitta Tuokko, Videot ja animaatiot (henkilöstösarja) Pronssi Pinja Pikkusaari, Sedu Kurikka, Taidetta kahdessa tunnissa (live) Artytsyt, Sedu Kurikka, Soitinyhtyeet ja bändit (live) – Miia Korkiakoski – Viivi Ruutiainen – Riia Rintamäki – Tiia Ristiharju – Minka Hantula – Arsi Korkiakoski Aleksi Lahtonen, Visuaalinen taide (henkilöstösarja) Kunniamaininnat Carina Pulkkinen, Sedu Kurikka, Runot (ennakko) Toni Korpi-Aro, Sedu Kurikka, Karaoke (live) Taru Simpanen, Sedu Törnäväntie, Karaoke (live) Riia Rintamäki, Sedu Kurikka, Yksinlaulu (live) Sotejeejee, Sedu Kurikka, Teatteri (live) Klaara Hienonen, Sedu Kurikka, Lausunta ja monologit (live) Maija-Kaisa Latvala, Visuaalinen taide (henkilöstösarja) |