Sedu solmi kumppanuussopimuksen Valmet Technologies Oy Lapuan kanssa

Valmet Technologies Oy Lapuan yksikön Senior Manager Markku Välimäki ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun vararehtori Hellevi Lassila allekirjoittivat kumppanuussopimuksen Sedun ja Valmet Technologies Oy:n Lapuan yksikön kanssa.

–Sedu ja Valmet Lapua ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja nyt kumppanuutta syvennetään allekirjoitetulla sopimuksella. Meillä on metallialalla kova tahtotila lisätä volyymiä ja opiskelijoiden on hyvä tietää työllistymismahdollisuuksista. Työelämäyhteistyö on tässä kohtaa tärkeää. Oppisopimus on nykyään joustava koulutusmuoto yrityksille, eikä siinä välttämättä tarvitse suorittaa koko tutkintoa. Oppisopimuksella voi tehdä myös tutkinnon osia. Voimme suunnitella ja räätälöidä koulutuksia yrityksen tarpeisiin, kertoo Sedun vararehtori Hellevi Lassila allekirjoitustilaisuudessa.

– Kumppanuussopimus ei sisällä taloudellisia velvoitteita, vaan sen tavoitteena on päästä suunnitelmalliseen yhteistyöhön vuosittaisen toimintasuunnitelman avulla, kertoo Lassila. Toimintasuunnitelmassa voidaan määritellä esimerkiksi ajankohdat, koska yrityksellä on erityisesti tarve vaikkapa työssäoppijoille. Sopimukseen kuuluu myös työpaikkaohjausta tarvittaessa.

Laatu on ykkösasia

– Valmet on erittäin kansainvälinen työpaikka. Tärkeitä kumppaneita on ympäri maailmaa esim. Kaukoidässä ja Pohjois-Amerikassa. Asiakkaiden edustajia on viimeisten kuukausien aikana käynyt mm. Japanista, Kiinasta ja Ranskasta. Valmet Lapuan yksikön tuotannosta menee vientiin noin 90 %. Suomessa on yksittäisiä työkohteita, jotka kohdistuvat erityisesti kattilaitosten vuosihuoltoihin. Yhtiön virallinen työkieli ja osa käytetystä dokumentaatiosta ovat englannin kielellä, kertoo Valmet Technologies Oy Lapuan Senior Manager Markku Välimäki.  Työntekijät pärjäävät kyllä ihan suomen kielellä, joskin englannista on aina hyötyä, täsmentää Välimäki.

– Lapualla henkilöstöä on reipas 100, sesonkiaikaan hieman enemmän. Kesätyöntekijöitä on pääasiassa kesäkuussa, koska heinäkuussa vakituiset työntekijät pyrkivät pitämään kesälomansa ja tehdas pyritään pitämään kiinni. Saamme työssäoppijoita Sedusta ja nyt syysloman jälkeen tulikin oppisopimuksella töihin kolme hyvää nuorta työntekijää. He ovat päässeet jo testaamaan taitojaan mm. paineputken päittäishitsausta. Meillä on viisi koulutettua työhönperehdyttäjää, jotka opastavat nuorempia tekijöitä. Heillä on kaikilla takanaan pitkä kokemus vaativista ”metallikäsitöistä”.

– Hyvistä hitsaajista on ollut pulaa alueella jo pitkään, mainitsee Välimäki. Perinteisen hitsauksen lisäksi tarvitsemme myös koneistuksen ja robotiikan osaajia. Tig-hitsaus on meillä iso yksittäinen osa-alue, joka on hyvin spesiaalia työtä ja vaatii osaavaa ja koordinaatiokykyistä tekijää. Hyvä laatu on meille ykkösasia.

Jaa: