Törnäväntien uusi kampus harjakorkeudessa
Sedun Törnäväntien kampuksella oltiin viime perjantaina juhlamielellä.
Marraskuussa 2018 käynnistynyt kampushanke saavuttaa odotetun päätepisteensä, kun rakennushankkeen viimeinen vaihe valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Perjantaina oli harjannostajaisten aika.
Sedun rakennushankkeita koordinoiva tekninen johtaja Matti Yli-Lahti oli syystäkin tyytyväinen.
Sedun Törnäväntien kampuksella oltiin viime perjantaina juhlamielellä.
Marraskuussa 2018 käynnistynyt kampushanke saavuttaa odotetun päätepisteensä, kun rakennushankkeen viimeinen vaihe valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Perjantaina oli harjannostajaisten aika.
Sedun rakennushankkeita koordinoiva tekninen johtaja Matti Yli-Lahti oli syystäkin tyytyväinen.
– Törnäväntien kampukselle on rakentunut hieno kokonaisuus. Rakennuksen sisäilma-asiat ovat kunnossa ja rakennus on energiatehokkuudeltaan aivan toista luokkaa kuin edeltäjänsä. Viimeisin urakkavaihe on toteutunut erittäin hyvässä yhteishengessä ja aikatauluissa on pysytty.
Yli-Lahti kiitti myös Sedun toimintaan vaikuttavia päättäjiä merkittävästä satsauksesta alueen ja ihmisten tulevaisuuteen.
Koulutuspäälliköllä monta syytä ylpeyteen
Jani Pusa on toiminut koulutuspäällikkönä Törnäväntien kampuksella rakennushankkeen alusta alkaen.
– Tulin valituksi koulutuspäällikön tehtävään rakennushankkeen käynnistyessä 6 vuotta sitten. Rakennustöiden hiljetessä pääsen viimein harjoittelemaan niitä töitä, mitä koulutuspäällikön oikeasti kuuluu tehdä, Pusa hauskuutti juhlayleisöä.
Hän totesi olevansa erityisen ylpeä useista asioista uudella kampuksella.
– Ajoneuvoalan opetustilat valmistuivat jo ensimmäisen rakennusvaiheen aikana. Olemme yrittäneet pitää huolta siitä, että koko Suomi tietää täällä olevan parhaat edellytykset opiskella ajoneuvoalaa.
– Luotin alusta asti, että nyt viimeisessä rakennusvaiheessa valmistuva A-rakennus tehdään kokonaisuudessaan uudelleen. Täällä voi jo nyt aistia kuinka hieno tästä tuleekaan.
Pusan mukaan ajatus uusista ja terveistä tiloista on auttanut jaksamaan. Hän kiittikin liki 800 opiskelijan yhteisöä sekä henkilöstöä joustavuudesta ja arjen sujumisesta mittavien purku- ja rakennustöiden keskellä.
”Ihanat, valoisat tilat”
Törnäväntien kampuksen ravitsemistyönohjaajat Päivi, Sari ja Mari iloitsivat uudistuvista tiloista
Myös uusi työskentely-ympäristö keittiössä innostaa ammattilaisia.
– Ihanaa, kun päästään uuteen ja valoisaan paikkaan. Se on mahtavaa.
Myös Sedu Educationin kouluttaja Tuomas Leppälä iloitsee valmistuvasta robotiikan luokasta.
– Onhan tämä mahtavaa. Odotan innolla pääseväni tutkimaan uutta luokkatilaa.
Rakennuttajilla kiireet jatkuvat
Törnäväntien kampushanke on osa Sedun isoa, vuoteen 2028 ulottuvaa oppimisympäristöjen uudistamishanketta, jonka aikana investoidaan yli 100 milj. euroa ajanmukaisiin oppimisympäristöihin Seinäjoella, Ähtärissä, Ilmajoella, Lapualla, Rengonharjulla ja Kurikassa.
Kahden kampuksen osalta uudistaminen on vielä kesken.
– Kirkkokadun rakennushankkeen toteutussuunnittelu on käynnistymässä ihan näinä hetkinä. Sedun Ähtärin kampuksella rakennustyöt jatkuvat vuoteen 2025. Lisäksi rinnalla toteutetaan myös pienempiä investointihankkeita, Yli-Lahti päättää.
Kurkista Törnäväntielle – kuvatunnelmia harjakaisista
Sedun Törnäväntien kampus Seinäjoella on liki 800 auto-, elintarvike-, sähkö- ja tekstiilialan sekä tieto- ja viestintätekniikan opiskelijan oppimisympäristö sekä 60 työntekijän työskentely-ympäristö. Opetus uudistuneella kampuksella käynnistyy marraskuussa 2024.